tiistai 27. elokuuta 2013

Steampunk! Koneita ja korsetteja

Vinkkaaja: Leena
  • Julkaisuvuosi: 2012 
  • Sivumäärä: 311
  • Novelleja, joiden aiheena on steampunk


En yleisesti ottaen ole novellien ystävä.Jotenkin koen ne liian lyhyinä siihen, että ehtisin päästä tunnelmaan ja aiheeseen sisälle. Tässä tapauksessa Osuuskumman julkaisema steampunk-aiheinen novellikokoelma muodosti kivan poikkeuksen. 

Mikä on sitten steampunk?
"Steampunk on genre, jonka yksi määrittävimmistä tekijöistä on kahlitsematon luomisvimma, joka ilmenee muun muassa mitä mielipuolisimpina keksintöinä. Yleistäen voitaisiin puhua keitoksesta, jossa yhdistellään scifin, vaihtoehtohistorian, fantasian ja kauhun piirteitä. 1800-luvun viktoriaaninen ajankuva yhdistettynä höyrykoneiden ja/tai kellopelilaitteiden kansoittamaan aggressiiviseen teknologiseen kehitykseen kuuluu usein asiaan"
Kirjan esipuheessa esitellään hyvin steampunkkia. Itselleni tämä genre oli ennen tätä kirjaa täysin tuntematon osa-alue. Itse kirja koostuu yhdeksästä novellista, joihin kaikkiin liittyy vahvasti höyrykoneet tai kellopelilaitteet. Useimmissa myös ollaan viktoriaaniseen ajankuvaan nähden ihastuttavan feministejä (voikohan näin sanoa...). Päähenkilönä saattaa olla nainen tai nainen on se insinööri, joka on keksinyt jotain uutta. Usein edistykseen tai liialliseen edistykseen suhtaudutaan myös hieman skeptisesti ja pelokkaasti.
"Seurasin kyttyräselkää pahojen aavistusten vallassa. Se johdatti minut laboratorioon, jossa pieni mies valkoisessa takissa - ainakin se oli joskus ollut valkoinen - hääri erikoisten hurisevien ja pulputtavien apparaattien parisa. Katseeni kiersi huoneen seiniä, mutten tahdo muistella yhtään tarkemmin, mitä kaikkia luonnottomuuksia siellä näin. On asioita, joista ei ole hyvä tietää liikaa."
Kirjan novellit ovat pääsääntöisesti mukaansatempaavia ja nopeasti luettavia. Osaan tarinoista olisi ollut mukava jäädä pitemmäksikin aikaa. Osassa olisi ollut ainesta romaaniksikin. Osa taas jäi hieman etäisiksi. 

Kenelle? Scifiä lukeneille, scifistä kiinnostuneille ja niille jotka haluavat lukea jotain hieman erilaista. Novellien lyhyyden (ja myös helppouden) ansiosta tämä on helppo kirja tutustua hieman scifiin. Tosin steampunk on vain hyvin hyvin pieni scifin alagenre ja hyvin hyvin kaukana siitä varsinaisesta scifistä (tai ainakin siitä scifistä, minkä itse määrittelen varsinaiseksi scifiksi).

tiistai 20. elokuuta 2013

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Vinkkaaja: Petra
  • Sivumäärä: 556
  • Julkaisuvuosi: 2012
  • Juoni: Romaani sijoittuu 1200-luvun Suomeen, jossa käydään taistelua kristinuskon ja pakanuuden välillä. Päähenkilö Eira saa alkunsa, kun näkijöiden ja shamaanien sukuun kuuluva ryöväri käy metsästysretkellä olevan Margareta-rouvan kimppuun. Eira perii paheksutut näkijän kyvyt ja kasvaessaan häntä syrjitään ja pelätään. Lisäksi Margareta-rouvan isän rikkauksilla on muitakin ottajia ja valtataistelulta ei voida välttyä. Eira rakastuu kasvinkumppaniinsa Rikhardiin, mutta asiat monimutkaistuvat, kun kuvioon astuu Ilvesten suku Lauttian suurkartanosta. 

Päältäpäin tätä kirjaa voisi erehtyä luulemaan tavanomaiseksi romanttiseksi historialliseksi romaaniksi, jonka kaltaisia Kaari Utriokin on ansiokkaasti kirjoittanut. Omatkin odotukseni olivat sen mukaisia. Tässä romaanissa oli kuitenkin historiallisella kontekstilla paljon suurempi osa kuin monissa muissa menneisiin aikoihin sijoittuvissa tarinoissa. 1200-luvun Suomi on jo sinänsä haastava kirjoituskohde, sillä varmaa tietoa sen ajan elämästä Suomessa on vähän. Lisäksi harva lukija tietää kovin paljoa keskiajasta Suomessa, joten kirjailija joutuu selittämään ja avaamaan yhtä jos toistakin yksityiskohtaa.

Kirjan luettuani voin sanoa, että kirjailijan, Kristiina Vuoren, on todella täytynyt perehtyä kunnolla kirjan ajanjaksoon ja näin jälkeenpäin hänellä täytyy olla aivan uskomaton historiantietämys kyseisestä ajanjaksosta. Vuoren kuvailemat yksityiskohdat vaikuttavat tutkitun ja harkitun autenttisilta, vaikka romaanikirjailijalla totta kai on vapaus muuttaa asioita mieleisekseen.

Kirjan lopussa on mielenkiintoinen kuvaus aikakaudesta. Siinä yhteydessä Vuori kertoo myös mitkä osuudet ja henkilöt kirjassa perustuvat tosiasioihin ja missä kohdin hän on käyttänyt mielikuvitustaan. Aikakauden kuvaus avasi monia asioita, joita kouluhistoriataustalla kirjaa lukenut ei tiennyt. Siinä mielessä tämä oli yleissivistävä lukukokemus.

Vuori käytti romaanissaan toisinaan autenttisia sanoja, jotka on koottu sanastoksi kirjan loppuun. Vieraiden sanojen käytössä on aina se riski, josta Tiinakin kirjoitti Parvekejumalan arvostelussaan, että lukijalta jää jotain olennaista tajuamatta. Tässä kirjassa erikoisia vanhoja sanoja ei kuitenkaan käytetty sillä tavalla liikaa, että ne olisivat alkaneet ärsyttää. Niitä ei myöskään käytetty niin olennaisissa asioissa, että lukijalta olisi mennyt mitään tärkeää ohi. Toisinaan tarkistin sanan kirjan lopusta, mutta aina en sitä jaksanut tehdä.
"Hyväneuvon tyrmistys oli käsin kosketeltavaa, ja Elof tiesi katsomattakin, että asepäällikkö odotti hänen panevan göötalaisensa kerettiläiset puheet ruotuun. Sen sijaan Elof käänsi selkänsä nuotiopaikalle ja silmäsi kokoontunutta väenpaljoutta pitäen ajatuksensa ominaan. Hän ei enää tiennyt mihin uskoa. Vuodet svealaisten ja göötalaisten alituisten valtataistelujen ja verivihojen tiimellyksessä olivat opettaneet hänelle elämästä vain sen, että oli olemassa kaksi totuutta. Syntymä ja kuolema. Kaikki muu niiden välissä oli sattuman sanelemaa, mutta typerät ihmiset kävivät rukouksillaan kauppaa jumaliensa kanssa kuin hyväuskoiset lapset, jotka kuvittelivat nöyrtymällä välttävänsä vanhempiensa kiukun. Jos Elof johonkin luotti, niin kuolemaan. Se tuli aina kutsui sitä tai ei, eikä sen edessä ollut muuta mahdollisuutta kuin painaa päänsä, oli kyseessä sitten kuningas tai kerjäläinen. Tuoni ei vaatinut hurskautta, ei messuja eikä penninkejä. Sille jokainen sielu oli samanarvoinen ja jokainen annettu uhri otettiin ilolla vastaan."
Tarina oli vauhdikas ja juoni hienosti punottu. Itse olisin tiivistänyt kertomusta joko vähentämällä historiaa ja aikaa kuvaavia kohtia tai vähentämällä juonen käänteitä. Muistan tutkineeni kirjasta kaksi kolmasosaa luettuani kuinka monta sivua kirjassa kaikenkaikkiaan olikaan ja kuinka paljon vielä oli jäljellä. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi ja pian tarinan loppuhuipennus veikin mukanaan.

Loppu ei onneksi myöskään ollut romanttisten historiallisten romaanien perinteinen "ja he elivät elämänsä loppuun saakka yhdessä onnellisina". Siitä pisteet kirjoittajalle.

Suosittelen tätä paitsi luonnollisesti historiasta kiinnostuneille myös hyvästä tarinasta nauttiville. Romantiikannälkäiset sen sijaan valitettavasti pettynevät tämän kirjan parissa.

tiistai 13. elokuuta 2013

Jari Tervo: Layla

Vinkkaaja: Leena
  • Julkaisuvuosi: 2011
  • Sivumäärä:362
  • Juoni: Romaani kertoo Laylan (kurdityttö) tarinan. Tarinassa ollaan välillä Turkissa, välillä Suomessa, ja näiden kahden maan välillä.
Tämä kirja toisaalta kosketti toisaalta ärsytti. Ehdottomasti oli kuitenkin lukemisen arvoinen kirja.
"Minut kihlattiin kehdossa"
Kirja  alkaa tällä lauseella. Tämä lause kertoo myös tarinan jo itsessään. Tästä kaikki alkaa. Layla on teini-ikäinen juuri häitään viettänyt kurdityttö. Erinäisten syiden takia (joita paljastuu romaanissa pikku hiljaa) Layla ei vuoda verta hääyönään. Tämä on häpeä perheelle, jonka takia lähtee liikkeelle tapahtumaketju, joka riepottelee Laylaa ympäri Eurooppaa. Toisaalla samaan aikaan seurataan suomalaista Helenaa, joka päätyy elättämään itsensä prostituoituna. Näiden kahden naisen tarinat kietoutuvat lopulta toisiinsa.

Layla on kertomus kurdeista, kertomus kurdiperinteestä, hyväksikäytöstä ja sen eri muodoista, ihmiskaupasta ja myös maahanmuuttajista Suomessa. Romaanissa on myös muutamia ns. sivujuonia, jotka lopulta kaikki liityvät toisiinsa (...tämä on mielestäni jo vähän kulunutta...).

Itse toisaalta pidin kirjasta, toisaalta en. Koen hyvin vaikeksi suhtautumisen tähän kirjaan ihan vain siksi, että kirjailija on suomalainen. Herää kysymys, onko Tervo todella ottanut selvää kurdeista. Kirjassa kurdit esitetään ainakin hyvin vahvasti perinteen mukaan toimivina ja kaikki samanlaisina. Suomalaisista löytyi hyvinkin erilaista taaplaajaa, mutta kurdit sen sijaan olivat jotenkin kovin samasta muotista. Hieman epäilen Tervon tietoja kurdeista ja Turkista.

Mutta kuitenkin koen aiheen edelleen ajankohtaisena. Koen, että romaani tuo tärkeää tietoa ihmiskaupasta. Romaanissa oli paljon hienosti kirjoitettuja kohtia, ja vaikka juoni lopussa hieman koomisestikin lähtee ihan omille urilleen, niin juoni oli kuitenkin koukuttava. Pidin kirjassa varsinkin Laylan näkökulmasta kerrotuista kohdista.
"Tamara ei vielä uskonut meistä kenenkään vapautuvan kreikkalaisten kynsistä. Olimme paperittomia sieluja. Olimme likaisia muovikasseja. Meidät voitaisiin milloin tahansa passittaa takaisin Turkkiin."
Kenelle?  Erilaisista kulttuureista kiinnostuneille, maahanmuuttajien parissa työskenteleville. Lukijoille, jotka ovat valmiita laajentamaan omia ajatusmallejaan ja näkemyksiään.

torstai 8. elokuuta 2013

Anja Snellman: Parvekejumalat

Vinkkaaja: Tiina
  • Julkaisuvuosi: 2010
  • Sivumäärä: 316
  • Juoni: Romaanin tapahtumat sijoittuvat nykyajan Suomeen. Ajatuksia herättävä kirja kertoo kahden eri kulttuurin puristuksessa olevasta teini-ikäisestä somalitytöstä ja kovia kokeneesta nuoresta suomalaisnaisesta, jotka molemmat ovat islamilaisia, tahtomattaan ja vapaaehtoisesti. Kirjan edetessä sukelletaan yhä syvemmälle sekä kummankin henkilökohtaiseen elämään että islamin kiemuroisiin sääntöihin, jotka ovat toiselle helpotus ja toiselle kirous.

Parvekejumala on samalla julma ja herkkä kertomus kahdesta hyvin erilaisesta, mutta kuitenkin niin samanlaisesta naisesta: Anis F:stä ja Alla-Zahrasta. Kumpikin heistä etsii elämälleen tarkoitusta.

Anis F on somaliperheen teini-ikäinen tytär, joka yrittää tasapainotella kahden kulttuurin ja kahden kodin välillä. Asiat, jotka ovat suomalaistytöille itsestäänselvyyksiä, vaativat Anikselta suurta ponnistelua ja oveluutta. Älykkyyden korostaminen on rikos ja uteliaisuus rangaistavaa. Asioiden kyseenalaistaminen - varsinkin uskonnollisten - on jo syntien synti. Naisen paikka on kotona huolehtimassa isistä ja veljistä, eikä siitä neuvotella. Paitsi että Anis yrittää. Hän yrittää niin, että poskipäät ovat mustelmilla ja valehtelusta tulee hengissäsäilymisen ehto.

Alla-Zahralla - entiseltä nimeltään Alla Pohjola - on takanaan taas tyystin erilainen menneisyys syntyperäisenä suomalaisena. Siihen kuuluu taiteilijavanhempien vapaan elämän sietäminen, päihteiden sävyttämä nuoruus, kaksilahkeisten pyöritys ja anarkismi. Alla-Zahra tietää kaiken talonvaltauksista, itsensä lävistämisestä ja halusta saada turvallisuutta ympärilleen. Sitä ei boheemi äiti osaa Alla-Zahralle antaa.

"Allan ottamat tatuoinnit ja lävistykset olivat äidin mielestä tietenkin ihan okei, ja äiti olisi maksanutkin niitä, mutta Alla ei halunnut. Miksi sä haluat maksaa sen, että mä rei'itän ja merkkaan ja telon itseni? Haluatko sä ostaa mulle paremman veitsen jolla mä voin tyylikkäämmin viillellä kylkiäni? Kauniimman stendarin, jolla mä polttelen kynnenpäät ja käsivarren sisäpintoja? Äiti miksi sä et jätä mua rauhaan?

Jätti se. Lopulta. Se jättää. Alla liittyy viimein johonkin sellaiseen mihin äiti ei kerta kaikkiaan voi tulla mukaan."

Ja siihen johonkin liittyvät burkat ja huivit. Ja sitä vapautta julistava äiti ei vain voi ymmärtää, mikä on Alla-Zahran tarkoituskin.

Romaanin alussa Anis F ja Alla-Zahra eivät ole missään kytköksissä toisiinsa, mutta kirjan edetessä heidän elämänsä alkavat kietoutua yhteen monien sattumusten summan tuloksena. Sitä mukaa, kun Alla-Zahra vetää huivia tiukemmin päänsä ympärille, alkaa Anis F vastaavasti höllätä sitä, kunnes jotain peruuttamatonta tapahtuu. Uskonnosta huolimatta tai juuri sen takia ihminen on toiselle susi.

Kirjailijan kerronta on aukkoista, eikä romaania ole tarkoitettu kevyeksi sunnuntailukemiseksi. Snellman ei päästä lukijaa helpolla kuvailemalla tarkasti julmuuksia, mitä naiset ovat joutuneet tai joutuvat kokemaan. Tabuja ei tässä kirjassa ole: nuorten tyttöjen ympärileikkauskin kuvaillaan niin tarkasti, että lukijana tuntuu joutuvansa melkein itse seuraamaan tapahtumaa vierestä. Lisäksi kirjailja käyttää paljon vastakkaisuuksia: miehet ja naiset, Suomen vapaa ilmapiiri ja islamin tiukka kuri, sisäinen ja ulkoinen koti ja muu maailma. Autenttisuutta on yritetty luoda käyttämällä paljon somalinkielisiä ilmauksia, mutta omasta mielestäni ne alkavat lähinnä häiritä, kun niitä ei ymmärrä. Jääkö lukijalta joitakin oleellisia asioita aukeamatta?

Teemaksi nousee mielestäni ihmisten kokema erilaisuus ja erilaisuuden pelko, johtuu se sitten kulttuurista tai ihmisen omasta sisäisestä maailmasta. Myös vapaus on vahvasti esillä ja se, mitä se loppujen lopuksi on tai mitä se ei ole. Tyylilleen uskollisena Snelllmanin punaisena lankana on myös naisen asema, ja hän haluaakin nostaa esille sen epäkohtia. Poissa silmistä, poissa mielistä -periaate heitetään kerralla romukoppaan.

Suosittelisin kirjaa sellaisille lukijoille, jotka ovat uteliaita ja valmiita kurkistamaan sellaisten asuntojen sisälle, joista normaalisti vaietaan ja joissa tapahtuu länsimaalaisen näkökulmasta täysin ymmärtämättömiä asioita. Snellmanin tarkoitus on ravistella, ja siinä hän onnistuukin.