tiistai 24. syyskuuta 2013

Hans Keilson: Komedia mollissa

Vinkkaaja: Leena
  • Sivumäärä:175
  • Julkaisuvuosi:1947 (suomeksi 2013)
  • Juoni: Romaani sijoittuu natsien miehitysvallan alla olevaan Hollantiin. Pariskunta Wim ja Marie piilottavat ullakolleen juutalaisen "vieraan" Nicon. Romaanissa seurataan tätä ajanjaksoa.
Tämä kirja oli nopea lukea. Kirja ei myöskään itsessään herättänyt suuria tunteita. Asiat olivat ja tapahtuivat. Helppolukuisuutensa vuoksi tämä on kerrassaan mainio ns. välikirja. Kirja raskaampien kirjojen väliin. Kuitenkin tämä kirja koskettaa aiheellaan. Keilson oli itse juutalainen ja pakeni Saksasta  Hollantiin. Romaani onkin osittain Keilsonin omaan elämään perustuva. Olen lukenut kohtuullisen paljon kirjallisuutta koskien juutalaisten vainoja. Tämä kirja on sikäli mukava poikkeus, että tässä kukaan päähenkilöistä ei joudu keskitysleirille. Julmuuksia ei tule varsinaisesti esiin. Kirjan lukijalta kyllä oletetaankin myös, että tietää mitä toisen maailmansodan aikana tapahtui.

Kirjassa kuvataan myös hyvin pakenevien juutalaisten ristiriitaisia ajatuksia. Kiitollisuutta turvapaikasta, mutta toisaalta ärtymystä siitä, että osa ihmisistä sai jatkaa elämäänsä lähes normaalisti. Nicon ajatuksia ovatkin seuraavat:
Kun hän veti syvään henkeä, hänen suussaan maistui kaasu. Kyllä, kaasu! Hänen huoneensa oli täynnä kaasua. Hän sulki silmät ja hautasi pään tyynyyn. Mitä nuo toiset siitä ymmärsivät? Ja jos ymmärsivätkin - mitä se heille merkitsi? Tässä suojatussa, turvallisessa kodissa! Ettäkö suojatussa? Turvallisessa? Ja senkin jälkeen, kun he olivat ottaneet hänet tänne asumaan? Ei, ei, hän oli epäoikeudenmukainen.
Yhtälailla kirjassa oli pohdittu turvapaikanantajien Wimin ja Marien ajatuksia. Itsekkyyden ja epäitsekkyyden välillä palloilua. Toisaalta pelko paljastumisesta oli suuri, toisaalta taas tarve auttaa huonompiosaisia oli myös suuri. Toisaalta halusi epäitsekkäästi vain auttaa muita, mutta toisaalta halusi tehdä sen näkyväksi, että auttaa muita ja on näin hieman parempi ihminen.
Marie oli kuvitellut kaikessa hiljaisuudessa mielessään, kuinka he vapautuksen päivänä lähtisivät kolmisin käsikynkkää täältä heidän talostaan. Joka ikinen näkisi heistä heti, mikä Nico oli miehiään, sen näkisi hänen kalpeasta ihonväristään, sisällä kyyhöttäjän kalvakkuudesta, joka toisi hänen kasvonpiirteensä vain entistä korostetummin esiin. Miten naapureiden ja satunnaisten ohikulkijoiden silmät leviäisivät, kun Nico tulisi yhtäkkiä heidän talostaan ja kävelisi heidän kanssaan kadulla ympäriinsä. Se soisi heille pientä tyydytystä, jollaista jokainen uhrautuvat tarvitsee, pientä tyydytystä. Ja silloin tulisi tunne, että olisi - ihan pienenpieneltä osin vain - myös itse voittanut sodan.
Keilson tekee sikäli erikoisen ratkaisun, että Nico on jo kuollut heti romaanin alussa. Koko romaanin ajan on siis selvää, ettei Nico selviä. Loppupuolella kirjaa tulee hieman jännistystä siitä, että jäävätkö Wim ja Marie kiinni turvapaikan tarjoamisesta.

Kenelle? Välikirjaa kaipaavalle, historiasta kiinnostuneelle. Ihmiselle, joka haluaa lukea natsiajasta ilman keskitysleirien kauheuksia.

torstai 19. syyskuuta 2013

Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa

Vinkkaaja: Tiina

  • Julkaisuvuosi: englanniksi 2002, suomeksi 2006
  • Sivumäärä: 260
  • Juoni: Juoksee saksien kanssa pohjautuu kirjailijan omiin lapsuudenmuistelmiin, ja kirjan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin. Teoksen päähenkilö on poika, joka joutuu äitinsä joulupukilta näyttävän psykiatrin adoptoitavaksi. Tohtori Finchin perhe on kaikkea muuta kuin tavallinen, ja jokainen päivä muodostuu siitä, että Augusten yrittää kaikin keinoin selvitä maailmassa, jossa keittön kattoon hakattu reikä on hienoa luovuutta, koulunkäynnin voi lopettaa lavastamalla oman itsemurhayrityksensä ja yläkerrassa asuu perheenisän eriskummallisia potilaita.
Juoksee saksien kanssa -teoksessa lukija hyppää mitä kiehtovimman ja samalla kauhistuttavimman perheen sivustakatsojaksi. Kirjan sivuja käännellessä törmää jatkuvasti itsepintaiseen ajatukseen: tämä ei voi olla totta.

Augusten eli kirjailija itse joutuu pikkupoikana seuraamaan vanhempiensa yhä väkivaltaisemmaksi käyviä riitoja. Vanhemmat päättävät lopulta hakea apua tohtori Finchiltä, mutta tässä tapauksessa ei olekaan vaikeuksien kautta voittoon -lopputulosta, vaan riitaisa ero, äidin psykoosi ja pojan adoptio vanhempiensa psykiatrin perheeseen. Vaikka Augustenin elämä ei ole ollut aikaisemminkaan erityisen mukavaa, Fincheillä eloonjäämistaistelu saa aivan uuden merkityksen.

Perheeseen kuuluu tohtori-isän lisäksi Finchin vaimo Agnes, neljä tytärtä ja 30-vuotias mies, joka on aikaisemmin ollut Finchin potilas, mutta on sittemmin adoptoitu perheeseen. Arkipäivät kuluvat siinä, että torakat juoksentelevat keittön pöydällä kilpaa, siskon poika ulostaa flyygelin alle, kaikki dippailevat Raamattua ja huorittelevat äitiä ja sisaria - ja ulostuksesta voi ennustaa tulevaa.

" -Näettekö? Finch mylvi ja osoitti vessan pöntössä olevaa ulostustaan. - Katsokaa tuota kiehkuran kokoa!

Hope nojautui eteenpäin aivan kuin tutkiakseen kultakaupan vitriinissä olevaa kihlasormusta. Minä kurkin Hopen olkapäiden takaa. Agnes tuli laahustaen pitkin eteishallia. -Mitä tämä kaikki häslinki on? Miksi te kaikki kykitte täällä kylppärissä? Hän tunki itsensä kylpyhuoneeseen ja katsoi meitä kun me kaikki tuijotimme vessanpönttöön. Hänen suunsa revähti auki. -Mitä tämä on?

Finchin kasvot punehtuivat sitä mukaa kun hänen jännityksensä kasvoi. -Näettekö? Huomaatteko millä tapaa pökäleen pää rikkoo veden pinnan? Pyhä Isä!

-- -Mitä se tarkoittaa isä? Hope kysyi. Natalie ja minä katsoimme toisiamme, mutta sitten katsoimme muualle, koska tiesimme että purskahtaisimme nauruun, ja sitten Finch huutaisi meille.
- Se tarkoittaa, että meidän taloudellinen tilanteemme paranee, sitä se tarkoittaa. Se tarkoittaa, että asiat kohentuvat. Tämä paska osoittaa pöntöstä ylöspäin kohti taivasta, kohti Jumalaa."

Talossa on vain yksi sääntö, ja se on, että sääntöjä ei ole. Vapaa tahto kulkee kaikessa punaisena lankana, sillä tohtorin mukaan jokainen 13 vuotta täyttänyt on vapaa tekemään, mitä ikinä haluaa. Ja vaikka ei olisi vielä 13:a, on muistettava, että säännöt aiheuttavat vain emotionaalisia ongelmia.

Augusten huomaa hyvin varhaisessa vaiheessa tuntevansa vetoa enemmän miehiin kuin naisiin ja tutustuu paremmin perheen adoptoituun mieheen Bookmaniin, ja heille syntyy suhde. Suhde perustuu lähinnä seksiin ja siihen, että Bookman alkaa sairaalloisesti palvoa Augustenia. Kirjan edetessä suhde saa yhä värikkäämpiä ja vinksahtaneempia piirteitä, Augustenin äidin psykoosit seuraavat toisiaan ja kaaos sen kun lisääntyy. Mutta onneksi on Valiumien, Mellarinien, Ativanien, Libriumien, Lithiumien ja Thorazinien näytepakkaukset, joita tohtori heittää arvalla selkänsä takaa vaivaan kuin vaivaan. Tai vaikka vain siihen, että vaivoja ei ole, vain tylsyyttä.

Kirjailjan kirjottamistapa on melko toteavaa, koska kirjan tapahtumat puhunevat puolestaan. Tyrmistyminen ja epäusko muuttuvat kirjan edetessä melkeinpä arkipäiväisiksi, ja lukijana voi odottaa vain sitä, mitä ei uskoisi tapahtuvaksi.

Juoksee saksien kanssa on tositarina siitä, miten totuus on todellakin usein tarua ihmeellisempää. Säännöt ja rutiinit ovat ihmisten omia tapoja hallita elämäänsä ja sen tuomia yllättäviä käänteitä, mutta mitä tehdä, jos ne riistetään täysin. Tämä teos kertoo juuri siitä. Suosittelen kirjaa oikeastaan kaikille, ja ihan vain siitä syystä, että oma arki rutiineineen alkaakin yhtäkkiä maistua vallan makoisalta.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Helena Petäistö: Nizza, Cannes, Biarritz à la Helena Petäistö

Vinkkaaja: Petra
  • Julkaisuvuosi: 2013
  • Sivumäärä: 232
  • Juoni: MTV3:n ulkomaantoimittaja ja Pariisin-kirjeenvaihtaja jakaa parhaat matkailuvinkkinsä Ranskan Rivieran Nizzasta ja Cannesista sekä Biskajanlahden Biarritzistä.  
Suunnittelin talvella kesälomamatkaa Nizzaan, joten bongasin tämän kirjan hyvin pian sen julkaisemisen jälkeen viime keväänä. Olen käynyt Nizzassa muutamia kertoja aikaisemmin ja olin huomannut, että Ranskan Rivierasta on julkaistu maltillisen vähän matkaoppaita. Siksi innostuin, kun sain käsiini uuden matkaoppaan ja erityisesti suomalaisen laatiman. Tiesin myös, että Petäistö on teeihmisiä, joten odotin innolla hänen kahvila- ja teevinkkejään.

Olin aikaisemmin lukenut Petäistön kirjoittaman Tee teematka -kirjan sekä selaillut joitain hänen Aamiainen Cocon kanssa -matkaoppaita. Tässä opaskirjassa Petäistön tyyli pääsi mielestäni oikeuksiinsa, sillä hän onnistui kirjoittamaan näistä kolmesta kohteesta erittäin viihdyttävästi, mutta samalla informatiivisesti. Tämä on sellainen matkakirja, jota on mielenkiintoista lukea, vaikka ei olisikaan tutustumassa paikan päällä itse kohteeseen.

Petäistöllä on ilmiömäinen kyky keksiä aasinsiltoja näennäisesti täysin erillisiltä vaikuttavien asioiden välille. Se kyky on epäilemättä kehittynyt ulkomaantoimittajan töissä ja on omiaan tällaisessa matkakirjassa, jossa vaatii taitoa kirjoittaa nähtävyyksistä yhtenäisenä tekstinä eikä pelkästään listana erilaisista kohteista.

Pidin muutenkin hänen kirjoitustyylistään, joka on paitsi eteenpäin vievää ja sujuvaa myös humoristista. Pienet anekdootit tapauksista, joita hän on itse kohdannut näissä kaupungeissa lomaillessaan ja työskennellessään olivat hauskoja. Lisäksi hän osaa kertoa historiasta hyvin viihdyttävällä tavalla. Harvassa Cannes-oppaassa esimerkiksi kerrotaan millainen tapaus oli vuonna 1992 Alex Keshishianin dokumentin In bed with Madonna esittäminen.

Rakenteeltaan kirja noudatti jokaisen kolmen kaupungin kohdalla samaa kaavaa: ensin vapaa teksti kaupungin historiasta ja nähtävyyksistä, sitten vinkit yöpymisistä, ruokailusta ja ostoksista ja lopuksi vielä ekstravinkit "kaiken nähneille". Hotelli-, ravintola- ja ostosvinkit olivat vielä jaettu kolmeen kategoriaan hintatasonsa mukaan.

Ainoa miinus kirjalle tulee siitä, että siinä ei ollut juuri ollenkaan kuvia. Olisi ollut kiva nähdä miltä esimerkiksi nähtävyydet näyttävät. Mutta ei auta kuin matkustaa itse katsomaan!
"Jo kolme päivää radan avautumisesta Nizzaan asti lokakuussa 1864 saapui Venäjän tsaari Aleksanteri II erikoisjunallaan. Viikon päästä tuli Ranskan keisari Napoleon III ja ennen kuun loppua Belgian kuningas Léopold II. Pari vuotta myöhemmin Britannian pääministeri Lord Salisbury, joka lomaili itsekin Rivieralla, saattoikin todeta, että alueella on talvella yhtä paljon prinssejä ja kreivejä kuin kesällä hyttysiä."
Olen jostain syystä huono lukemaan matkakirjoja etukäteen ja vaikka hankin tämän kirjan jo aikaisin keväällä, aloin lukemaan sitä vasta paikan päällä Nizzassa ja viimeiset sivut sain luettua kotimatkalla lentokoneessa. Se oli virhe, sillä Petäistö antoi muutamia todella hyviä vinkkejä, jotka jäivät nyt testaamatta. Melkein teki mieli alkaa suunnitella uutta reissua...

Kenelle suosittelisin: Nojatuolimatkailijoille sekä ihan paikan päälle menijöille.

torstai 5. syyskuuta 2013

Leena Krohn: Unelmakuolema

 Vinkkaaja: Tiina
  • Julkaisuvuosi: 2004
  • Sivumäärä: 216
  • Juoni: Unelmakuolema kertoo Lucia-nimisestä anestesialääkäristä, joka työskentelee kolmessa eri paikassa: kaupunginsairaalassa, Unelmakuolemassa sekä Posterus-instituutissa. Kaupunginsairaala kuvataan ihan tavallisena sairaalana, jossa lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset yrittävät pelastaa kuolevia ihmisiä kuolemalta, kun taas Unelmakuolemassa kuolema toivotetaan tervetulleeksi ja Posterus-instituutti (tuttavallisemmin Pakastamo) yrittää huijata viikatemiestä. Kaiken tämän keskellä yhteiskunnassa alkaa tapahtua levotonta liikehdintää.

Lucialla on siis kolme työpaikkaa. Unelmakuoleman tarkoitus on auttaa ihmisiä saavuttamaan paras mahdollinen kuolema yksilöiden räätälöityjen toiveiden mukaisesti -tuntuvaa korvausta vastaan tietysti. Siellä lääkäreillä ei ole tilaa moralisoinnille vaan tarkoitus on yksinkertaisesti luoda mahdollisuus parhaaseen mahdolliseen viimeiseen ikiuneen -melkein kenelle tahansa. Muutama kriteeri kuitenkin löytyy. Asiakas ei saa olla esimerkiksi psyykkisesti sairas, koska kuolemaan johtavan "dayman" eli lääkekoktailin juodakseen ihmisen täytyy vapaasta tahdostaan haluta kuolemaa.

" Unelmakuolemassa ei mainittu sanaa 'itsemurha', se korvattiin 'tapahtumalla' tai 'projektilla'. Se oli kesytetty, ajastettu, pitkällejalostettu ja kaikesta odottamattomasta puhdistettu ilmiö.

Omega-säätiö perusti Unelmakuoleman 10-luvulla lainsäädännön muutosten jälkeen. Silloin itsemurha hyväksyttiin oleelliseksi ihmisoikeudeksi, jota ei saa kansalaisilta riistää. Säätiö tuotteisti ensimmäisenä maassa itsevalitun ja omaehtoisen kuoleman.

Jos kerran ihminen voi valita hammastahnansa kolmestakymmenestäkuudesta eri merkistä, olisihan kohtuutonta, jos hän ei voisi itse valita omaa lähtöhetkeään, sen paikkaa ja tapaa.

--- Unelmakuoleman tuoteidea vetosi ennen kaikkea terveisiin ihmisiin, jotka syystä tai toisesta olivat kyllästyneet elämänmenoonsa. Eräät puhuivat rationaalisesta, harkiten valitusta kuolemasta. Toiset halusivat tehdä kuolemastaan taideteoksen tai muu extreme-kokemukset jo ikävystyttivät heitä. Ne, jotka eivät hallineet elämäänsä, saattoivat hallita kuolemaa."

Tekstinäytteestä huomaa mielestäni kirjailijan ironisen tavan saada lukija varpailleen. Krohn haluaa shokeerata sillä, että  vertaa kuoleman valintaa niinkin arkipäiväiseen asiaan kuin hammastahnaan. Toisaalta tästä voisi päätellä myös sen, että kuolema ei ole ihmiselle vain joku vieras elementti, vaan jokainen joutuu sen ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan.

Posterus-instituutti kannattaa hiukan erilaista lähestymistapaa kuolemaan. Siellä asiakkaat pakastetaan, jotta heidät voitaisiin herättää uudelleen eloon parempana aikana. Varsinkin Posterus-miljöössä kirjailija käyttää paljon teknologiaa. Lukijana juolahtaa mieleen, ovatko nuo kaikki kirjailijan oman mielen tuotoksia vai ovatko ne edes jollakin tavalla oikeasti olemassa. Teknologia tuo kontrastia kirjan inhimilliselle aiheelle ja tunteille.

Näiden lisäksi kirjassa kuvataan yhteiskunnallista anarkismia. Kirjalija käyttää termiä "tumultus" yleiselle kaaokselle, ja tumultuksen kannattajat tuhatjalkaiset uskovat yleisen kaaoksen olevan avain onneen. Lukijana mietin kovasti, mikä tämän totaalisen sekasorron fokus on. Mietin myös, olisiko tällainen tumultus oikeasti mahdollista meidän yhteiskunnassammekin. Voisiko olla mahdollista, että julkinen liikenne pysähtyisi kokonaan, sähkökatkot eivät olisi vain ajoittaisia ja verkot kaatuisivat?

Jos Unelmakuolema-teosta luonnehtisi yhdellä sanalla, se olisi hämmentävä. Alun vierauden tunteen jälkeen, kun kirjaa alkaa spekuloida enemmän, lukija voi huomata sen olevan loppujen lopuksi melko monimerkityksellinen. Unelmakuolemassa on paljon erilaisia elementtejä ja kerroksia. Kirjan sivuilla seikkailee esimerkiksi monia henkilöitä, mutta osa heistä jää irrallisiksi juonen kannalta. Jotkut heistä vain piipahtavat omituisessa maailmassa, mutta katoavat ennen kuin heidän olemassaolonsa syy on selvinnyt.

Sci-fimäisiä piirteitä voi löytää varsinkin kuvattaessa erilaisia teknisiä asioita ja tiedettä. Tapahtumat sijoittuvat jonnekin lähitulevaisuuteen. Kirja haluaa myös pakottaa ihmisiä ajattelemaan asioita syvällisesti. Mikä on moraalisesti oikein ja mikä väärin, miten pitkälle ihminen voi mennä, ennen kuin omalla yksilönvapaudellaan ja jumalaa leikkimällä tuleekin aiheuttaneeksi jopa katastrofeja, haluaako ihminen säilyä hengissä vai kuolla? Nämä ovatkin kirjan teemoja.

Krohn ei tee pohdintaa helpoksi: tämän kirjan sulattelemiseen ja ymmärtämiseen menee aikaa, se herättää myös pöyristymisen tunteita, välillä jopa ärsyttää. Loppujen lopuksi huomasin kuitenkin saavani melko paljo irti kirjasta, mutta melkoisen ihmettelyn kautta. Suosittelenkin kirjaa sellaiselle lukijalle, joka  nauttii siitä, että asioita ei ole pureskeltu valmiiksi. Kirjaa lukiessa vaditaan myös kärsivällisyyttä ja kykyä sietää sitä, että asiat eivät heti aukene. Kaiken kaikkiaan tämä ei kuitenkaa ole teos, jonka unohtaa heti luettuaan.