lauantai 30. marraskuuta 2013

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin

  • Vinkkaja: Leena
  • julkaisuvuosi 2005 (suomeksi 2007)
  • 444 sivua
  • Juoni: Romaanin tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin. Päähenkilö, teini-ikäinen, Bahar on syntynyt Iranissa, mutta kasvanut Malmössä. Romaanissa seurataan Baharin elämää ja siinä sivussa muutaman muunkin.
Mistään kotosin on mielestäni hyvin nuorisoromaanimaisesti kirjoitettu tarina Malmön lähiöstä. Kirjailija on itse syntynyt Iranissa, mutta asuu nykyään Malmössä. Aivan kuten romaanin päähenkilö Bahar. Romaanin vahvuuksia onkin se, että Bakhtiari selvästi tietää, mistä puhuu. Romaani myös avaa hieman maahanmuuttajien elämää vieraassa maassa.  Vaikka itse tunnenkin töiden kautta monta maahanmuuttajataustaista ihmistä, on useimmiten todella hankala asettautua heidän asemaansa. Ikävä kyllä sitä tulee usein niputettua tietystä kulttuurista tulevat tiettyyn muottiin. Ja maahanmuuttajat ylipäätänsä omaan muottiinsa. Tätä asiaa käsitelläänkin kirjassa paljon.
"Ulkopuolinen mistä? Mä siis tarkotan, että sillä ei oo mitään väliä, pidänkö mä itseäni ruotsalaisena vai ulkomaalaisena. Koska te olette jo päättäneet, että mä en ole ruotsalainen. Sähän näet, etten mä ole täältä. Niin että on ihan yks hailee, minä mä pidän itseäni. Tajuutsä?"
Romaanissa Bahar ehtii kohauttaa vanhempiaan ja lähipiiriään rupeamalla käyttämään huivia. Myös muille henkilöille ehtii tapahtua paljon. Pizzeria perustetaan ja pizzeria lopetetaan. Isoäiti muuttaa Iranista Ruotsiin, paratiisiin lasten luo. Ja palaa takaisin Iraniin todettuaan, ettei ruotsi ja erinäisten tv-sarjojen seuraaminen kuitenkaan viihdytä tarpeeksi. Teineille sattuu ja tapahtuu. Henkilöitä vyörytetään romaanissa ns. näyttämölle erittäin paljon. Välillä onkin vaikeaa muistaa, kuka liittyi keneen ja miten.

Ikävä kyllä kirja jää hieman etäiseksi ja pinnalliseksikin. Kirjasta tulee nimenomaan nuorisoromaanimainen olo. Tosin tämä varmasti sopiikin hyvin yläkouluikäisten luettavaksi. Henkilökohtaisesti en myöskään pidä puhekielimäisestä kirjoitusasusta. Lähinnä tällaista käytettiin lainauksissa, mutta niitä oli kuitenkin aika paljon.

Kenelle? Helppolukuisista kirjoista pitäville. Maahanmuuttajataustaisten kanssa työskenteleville.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Kirjakompassin jouluinen tapaaminen


Lähestyvän joulukuun kunniaksi meidän kirjablogi päätti kokoontua välillä livenä. Niinpä eräänä pimenä iltana suuntasimme Petralle istumaan iltaa. Ilta oli pimeä, mutta Petran luona oli jo kivan jouluista ja valoista. Koska me olemme me, niin emmehän me voi kokoontua ilman herkuttelua... Tälläkin kertaa pöytä lähes notkui ihanista herkuista.

Ilta kului mukavasti jutustellessa, herkutellessa ja toki blogista jutellessa. Ensi vuoden puolella onkin tarkoituksena tulla muutamia uusia juttuja, jee! Tätä kannattaa siis odottaa :D

Ja meinasipa vallan unohtua. Kirjoitusten lopussa on nykyään myös interaktiivinen osuus teille lukijoille. Klikkaile siis aina tekstin perään kiinnostuitko kirjasta vaiko etkö. Saamme näin tärkeää tietoa meille kirjoittajille :)

Ihanaa joulun odotusta kaikille.




lauantai 23. marraskuuta 2013

Niina Hakalahti: Hengenahdistusta

Vinkkaaja: Tiina

  • Julkaisuvuosi: 2004
  • Sivumäärä: 284
  • Juoni: Kirja kertoo kuplivasti 29-vuotiaasta  Sannasta, joka yrittää luovia sekä ulkopuolelta tulevien että oman päänsä sisäisten vaatimusten ristiaallokossa. Mitä tehdä, kun korkeakoulutetun pätkätyöläisen hippimiesystävä Pete ei mahdukaan samaan veneeseen vaan keikuttaa sitä pahasti ja 30-vuotissyntymäpäivä hiipii vääjäämättä lähemmäs vaatien selitystä sille, miksi sen ikäisen naisen elämä on yhä edelleen vuokra-asumista, rahan kanssa kitkuttelua, avomiehen kanssa soutamista ja huopaamista ja no, elämässä ajelehtimista?

Hengenahdistusta-romaani kertoo keveän koomisesti noin 30-vuotiaan Sannan kamppailusta arjen ja ihmissuhdekuvioiden keskellä. Sinänsä voisi ajatella, että taas joku vouhottaa siitä, miltä tuntuu, kun suhde ja elämä ylipäätään eivät etene, mutta Hakalahden luomat erikoiset hahmot ja tapahtuvat tekevät kirjasta mielenkiintoisen.

Sannan avomies Pete ei olekaan  mikä tahansa mattimeikäläinen vaan pesunkestävä hippi, joka etsii hinnalla millä hyvänsä valaistusta. Ja tähän henkiseen matkaan niinkin arkiset asiat kuin opintojen eteneminen tai laskujen maksaminen eivät kuulu. Eikä aina edes Sanna.

Sanna taas on nainen, johon melkein kuka tahansa voisi samastua: hän yrittää hoitaa oman työnsä kirjoittajapiirien vetäjänä hyvin ja samalla raahata oikeasta elämästä vieraantunutta Peteä perässään.  Ja siitähän se soppa syntyy, kun Pete ei suostukaan Sannan tavallisen elämän vaatimuksiin ja Sanna ei kestä Peten päämäärätöntä hyörimistä. Näiden lisäksi pitäisi näyttää muiden silmissä tehokkaalta ja tasapainoiselta, voittamattomalta supernaiselta ilman herkkyydestä kertovia heikkouksia. Aikamoinen urakka yhdelle ihmiselle.

Teoksen huumori tulee ilmi henkilöiden tekojen kautta, ja ne kerrotaan melko minimalistisesti vain toteamalla. Tästä ilmaisutavasta tulee mieleen Anna-Leena Härkösen romaanit, vaikka Hakalahti ei onnistukaan siinä ihan samalla tavalla kuin guru itse.

"Sanna polki kotiin ajatuksissaan. Mieleen tunki väkisin lause, joka oli hänen mottonsa ennen Peteä: Miksi ei voisi rakastaa yhtä aikaa koivumaisemaa ja mäntymaisemaa? Myöhemmin hän oli polttanut muistikirjan, johon oli koonnut ajatuksia vapaasta parisuhteesta.
Ikkuna oli jäänyt auki ja sisällä oli tutun kylmää. Seinälle ripustetusta ruusukimpusta oli tippunut kuivia lehtiä sängyn päälle. Misse ja Mooses olivat riehuneet ja tiputelleet tavaroita työpöydältä. Sannan työpapereiden mukana lattialle oli tippunut myös valokuva-automaatilla hänestä ja Petestä otettu kuva. Jompikumpi kissoista oli raahannut siansydämen suoraan Peten naaman päälle. "

Hengenahdistusta-romaanin teema on mielestäni nuoren (tai ei enää edes niin nuoren) aikuisen ajelehtiminen kiireisessä mulle-kaikki-heti-nyt-maailmassa ilman selkeää päämäärää. Vaihtoehtoja on paljon, mutta niiden epämääräisyys ja houkuttelevuus tuohoavat turvallisuudentunnetta. Tavallinen elämä tuntuu utopistiselta. Ja tästä seuraa nimenomaan sitä hengenahdistusta. Lukija saa tuta, miltä tuntuu, kun oikein mistään ei saa kiinni ja ainoa varma asia on epävarmuus.

Lukija saa teoksen teemasta paljon ajateltavaa varsinkin, jos hän sattuu olemaan lähellä päähenkilön ikää ja samaa elämäntilannetta. Suosittelisinkin kirjaa juuri näihin kategorioihin itsensä luokitteleville. Vaikea teema on kuitenkin kiedottu kepeään ja koomiseen ilmaisutapaan, mikä tekee kirjasta melko nopeasti hotkaistavan välipalakirjan.    

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Marita Moring: Lupa omaan elämään

Vinkkaaja: Petra
  • Sivumäärä: 157
  • Julkaisuvuosi: 2008
  • Sisältö: Lupa omaan elämänään - Ulos uhrautumisesta on omakohtainen kertomus kirjan kirjoittajan kasvamisesta ensin toisten auttajaksi, täydelliseksi ja ihanteelliseksi uhrautujaksi ja sitten siitä pitkästä matkasta, jonka aikana hän oppi pois näistä tuhoisista tavoista. Kirjoittaja on toiminut muun muassa työnohjaajana ja kirjassa on paljon esimerkkejä myös muiden ihmisten elämästä. Hänen viestinsä on, että oman elämänsä voi saada takaisin. Avaimina siihen ovat oma oivallus, päätös muutoksesta, itsensä hyväksyminen ja arvostaminen sekä itseymmärrys.
Löysin tämän kirjan eräästä blogista, jonka kirjoittaja oli niin vaikuttunut lukemastaan, että hänen kirjoituksensa innosti minutkin hakemaan tämän kirjastosta. Näin jälkeenpäin en osaa ihan eritellä, mikä tässä aiheessa kiinnosti minua erityisesti. Termistä uhrautuja tulee itselleni ensimmäiseksi mieleen lähinnä perinteinen marttyyrityyppi. Pian kirjan käsiini saatuani ymmärsin kuitenkin, että kyse on paljon enemmästä. Kirjassa kuvataan uhrautujien tapoja myös seuraavasti: muiden tarpeiden täyttäminen ja odotusten mukaan eläminen, oman persoonallisuuden häivyttäminen, itsensä ohittaminen sekä omien tarpeiden laiminlyönti. Näitä toimintatapoja moni tunnistanee helposti itsessään tai lähipiirissään, mittakaava tietysti vaihtelee.
"Koulutettavieni ja ohjattavieni kanssa olen havainnut, kuinka tiukassa mallit ja käsitys itsestä ja omista valinnanmahdollisuuksista ovat ja kuinka suremattomat surut, pettymykset ja toteuttamatta jääneet haaveet ovat estäneet elämistä. Kun sisäinen vapaus puuttuu, ihminen on kuin oma vankinsa. Hän voi huonosti, mutta ei tiedä miksi. Tapaan jatkuvasti heitä, jotka neli- tai jopa seitsemänkymppisinä etsivät vastauksia kysymyksiin: Kuka oikein olen? Miksen tiedä mitä itse haluan? Miten minä opin rakastamaan itseäni? Miten voisin olla kokonainen?"
Kirjan alkupuolella kirjailija profiloi uhrautumisen Suomessa erityisesti naisten ongelmaksi ja hän tuokin esipuheessa esiin menneiden sukupolvien vaikutuksen nykyihmisten elämään. Viime vuosisadan sotien surut ja traumat vaikuttavat edelleen ja ovat tehneet Suomesta henkisesti vahvojen naisten maan, jossa oma hyvinvointi on perinteisesti pistetty syrjään.
"Naisille tyypillisenä pidetyt ja osittain todelliset ominaisuudet ovat melko pitkälle samoja, mitä yleensä esiintyy orjilla ja palvelijoilla suhteessa isäntiinsä. Naisten empaattisuus, sosiaalinen huomiokyky ja toisten ihmisten tunteiden herkkä tajuaminen --- ovat ominaisuuksia, jotka syntyvät ihmisissä, jotka joutuvat elämään toisten ehdoilla ja myötäilemään näiden ihmisten pieniäkin mielentilan vivahteita, pärjäämään ja tulemaan hyväksytyksi. Naisten saama kasvatus, olkoonkin että se jossain suhteissa johtuu alistetusta asemasta, on ehkä ollut omiaan luomaan näitä myöteisiä ominaisuuksia heissä."
Kirjassa oli muutamia kohtia, joissa mielestäni oli pistetty mutkat suoriksi enkä ole ihan varma hyväksyisikö tämänhetkinen länsimainen psykologiasuuntaus niitä. Toisaalta niin moni muu kohta kirjassa oli täydellisen järkeenkäypää ja loogista, että mahdolliset muutamat epäloogisuudet eivät häirinneet ainakaan itseäni.

Kirjan luvuilla on painavia otsikoita, joiden alla käsitellään muun muassa ihmisten sisäisiä vankiloita, arvottomuutta, heikkoa itsetuntoa ja toiseutta, näkymättömyyttä ja fyysisiä kipuja. Teksti on todella sujuvaa ja juttua eteenpäin vievää, ja kirjan suorastaan luistelee läpi muutamassa illassa. Alkuosa kirjasta käytetään uhrautumisen kuvaamiselle eri näkökulmista, sen syihin ja käytöksen motiiveihin. Kirjaan poimitut elävän elämän esimerkit ovat mielenkiintoisia ja avaavat uhrautumisen ongelmallisuutta ja seurauksia. Kirjassa kuvataan monia erilaisia uhrautumisen ilmenemistapoja ja niiden laaja kirjo onkin hämmästyttävä.
"Liiallisella toisten huomioon ottamisella ja äärimmäisellä tahdikkuudella on aina hintansa. Ihmisestä tulee toisten miellyttäjä ja samalla kynnysmatto, joka alistuu melkeinpä mihin hyvänsä ihmissuhteissaan. Vanhasta tottumuksesta ja tilanteen tuttuuden vuoksi hän helposti valitsee seurustelusuhteita, joissa hän saa olla toisena. --- Joku avioliitossa elävä saattaa pohtia omaa ja miehen rahankäyttöä ja havaita perheen rahojen menevän miehen kalliisiin harrastuksiin. Tai hän uhrautuu penkkiurheilijaksi, sillä yhdessä vietettyä aikaa ei muuten löytyisi lainkaan. Uhrautujan on syytä herätä. Useimmiten se tapahtuu silloin, kun itsestä alkaa löytyä piireitä, joita on vaikea hyväksyä: katkeruutta ja kateutta sitä mitä muille on antanut, joskus jopa pahansuopuutta, tai takertumista omiin lapsiin. Joskus havahtumiseen riittää se, että on tosi paha olla ja elämästä on kaikonnut maku."
Kirjan puolen välin paikkeilla kirjailija alkaa tuoda esille asioita, joiden avulla voi päästä irti tuhoisasta uhrautumisesta. Kaiken avain on havaita oman käytöksen vaikutus ja yhteys omaan olotilaan. Pikalääkettä tai patenttiratkaisua kirjassa ei kuitenkaan tarjota vaan kerrotaan lähinnä keinoja, jotka auttavat poisoppimisessa. Loppujen lopuksi tavat, joita kirjailija esittelee - mm. terapia, meditaatio, itsensä etsiminen ja löytäminen, omien tunteiden ilmaiseminen, luova toiminta - ovat aika tavallisia keinoja käsitellä pahaa oloa. Kirjan alkuosa loi lukijalle jonkin verran odotuksia kirjan loppua kohden ja ne eivät mielestäni ihan täysin täyttyneet. Tämä kirja ei kuitenkaan ole fiktiota, joten kirjailija ei voi apukeinoja päästäänkään keksiä eikä helppoja ratkaisuja ole. Loppujen lopuksi kirja antaa hyvät suuntaviivat lukijalle ja asioiden jatkotyöstämiselle. Kirjan loppu on lohdullinen, sillä kirjoittaja saavuttaa rauhan oman itsensä ja elämänsä kanssa.

Kenelle suosittelisin tätä kirjaa? Suosittelen kirjan lukemista ihan kaikille, joita aihepiiri vaan kiinnostaa ja erityisesti tietysti niille, jotka ovat joskus pohtineet ovatko he uhrautujia. Minusta tuntuu, että Suomi on puolillaan erilaisia ja eritasoisia uhrautujia, joten vaikka ei itsessään näitä käyttäytymismalleja tunnistaisikaan, niihin varmasti törmää muissa ihmisissä. Ihmisten kanssa työskenteleville tämä on hyvä opus, sillä se auttaa ymmärtämään monien päältä katsoen omituisia käyttäytymismalleja.

Mielestäni tämän kirjan pitäisi itse asiassa sisältyä peruskoulun terveystiedon oppimäärään, sillä jokaisen olisi hyvä tietää tästä aiheesta. Ehkä sillä tavalla voitaisiin vähentää ihmisten pahoinvointia, johon tuntuu törmäävän nykyään niin monessa paikassa.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Alastair Reynolds: Muistoissa sininen maa

Vinkkaaja: Leena
  • Sivumäärä: 621
  • Julkaisuvuosi: 2012
  • Juoni: Eletään 2100-lukua. Avaruusmatkailu on osa arkipäivää. Akinyan suku on planeettojen välisen kaupankäynnin rautainen ammattilainen. Sukuun kuuluvat sisarukset Geoffrey ja Sunday eivät näe itseään osana suvun imperiumia, sen sijaan he molemmat kulkevat omia polkujaan. Kun suvun matriarkka kuolee, häneltä jää perinnöksi arvoituksellinen salaisuus. Geoffrey ja Sunday rupevat selvittämään salaisuutta ja ovatkin yhtäkkiä vaarassa monelta taholta.
Alastair Reynolds on jälleen onnistunut kirjoittamaan loistavan scifi-kirjan/avaruusoopperan. Kirja pitää otteessaan ja tarina on suhteellisen uskottava. Kirjan tapahtumat ovat 150 vuotta tulevaisuudessa, ja itse scifi-osuus on suhteellisen maltillinen. Kerrankin maapallolla on mennyt hyvin. Sodat ja nälänhädät on ratkaistu (tosin isoveli valvoo -systeemi on vähän turhankin kammottava mielestäni) ja onkin ollut sopiva aika laajentaa ihmisten elinpiiriä lähiavaruuteen. Kuitenkin vain lähiavaruuteen. Tapahtumat sijoittuvat pääasiallisesti Maahan, Kuuhun ja Marsiin. Mielestäni tämä Reynoldsin teos ei sisällä kovimman luokan fysiikkaa eikä vaadi mieletöntä scifin tuntemista. 

Kirja oli virkistävä myös siinä suhteessa, että maapallon ns. sisäiset valtarakenteet olivat muuttuneet. Afrikka on niin tieteen, teknologian kuin taloudellisen kehityksen kärjessä. Itse tarina oli mielestäni onnistuttu saamaan uskottavaksi. Tapahtumat ovat tarpeeksi lähitulevaisuudessa, jotta teknologian kehityksellä ei ole lähdetty iloittelemaan liikaa. Kehitys on suhteellisen maltillista ja menneisyyteen myös viitataan.
Mitään tällaista ei ollut olemassa, kun Eunice syntyi vuonna 2030. Raketteja, jotka singottiin avaruuteen kemiallisen moottorien avulla. Pari vanhentunutta avaruusasemaa, jotka oli pultattu kasaan tinapurkeista. Jalanjälkiä Kuun pinnalla, häiritsemättöminä kuudenkymmenen vuoden ajan. Jokunen kaliseva, koiranpeuntumainen robotti hortoilemassa Marsissa, muutama kauempana. Roskatynnyrin kannen kokoisia avaruusluotaimia matkalla kohti ulkoavaruuden pimeyttä.
Kirja vei mukanaan ja oli vaikuttava. Salaisuus purkautui pikku hiljaa auki ja seikkailu eteni. Teos on kolmiosaisen sarjan ensimmäinen osa, joten tietenkin lukuisia aukkoja jäi. Kirja on kuitenkin täysin mahdollista lukea itsenäisenä teoksena. Hieman itseäni ärsyttää se tapa, millä kirjassa selitettiin ns. ylikehittynyt teknologia. Olisin toivonut erilaista ratkaisua.

Kenelle? Tällä kirjalla voisi olla hyvä tutustua scifiin. Jos sen sijaan on scifin lukija ja on lukenut muita Reynoldsin kirjoja, olisi tämä kyllä mielestäni ehdottomasti luettava. Reynolds kuitenkin pyrkii lähestymään asioita hieman erinäkökulmasta kuin aiemmissa kirjoissaan.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Juha Itkonen: Kohti

Vinkkaaja: Tiina
  • Julkaisuvuosi: 2007
  • Sivumäärä: 428
  • Juoni: Kohti-romaanin juoni kietoutuu yhden perheen ja sen kolmen perheenjäsenen ympärille. Kylmän laskelmoiva, mutta vanhuuttaan pehmenevä poliitikko Tapani Ansas lähtee romaanin alussa poikansa Jussin kanssa etsimään ja hakemaan takaisin Suomeen vuoden kadoksissa ollutta tytärtään Juliaa tsunamin pahoinpitelemästä Thaimaasta. Thaimaassa perheenjäsenet joutuvat kasvotusten menneisyydessä tehtyjen ratkaisujen kanssa, eikä se suju keneltäkään erityisen sujuvasti.
Tapahtumia kerrotaan kolmesta eri näkökulmasta: Tapanin, Jussin ja Julian. Henkilöt ovat alusta loppuun selkeitä ja luotu mustavalkoiseen asetelmaan, vaikka romaanin edetessä tapahtuukin sitä kuuluisaa ihmisenä kasvamista.

Tapani Ansas on siis suomalainen jo ikääntyvä poliitikko, joka on ennen poliittista uraansa tahkonut rahaa tekemällä töitä omassa yrityksessään ja yrityskaupoilla. Hän ei voi vastustaa rahan lisäksi naiskauneutta ja onkin sen takia aikanaan eronnut vaimostaan, Jussin ja Julian äidistä, Annelista. Anneli kuoli sittemmin rintasyöpään, mutta elää kuitenkin Tapanin mielessä yhä vahvana ja väkevänä - kaikesta heidän välillään olleesta kuonasta huolimatta.

Jussi Ansas on seurannut isänsä jalanjälkiä ekonomimaailmaan ja menestynytkin siellä vallan mainiosti isältään perityn kylmäpäisyyden ja riskinottokyvyn ansiosta. Myöskään hän ei voi pitää näppejään erossa kauniista naisista isänsä tavoin. Takaumien avulla käy selväksi, että nuorempana Jussi oli voittamaton eikä antanut minkään - tai kenenkään - seistä tiellään, kunnes tapahtui se, minkä piti olla mahdotonta: Jussi tapasi Suomessa elämänsä naisen, luokanopettaja Annan. Anna ja Jussi ovat toistensa Jing ja Jang, ja kirjassa Anna on se, joka on opettanut Jussille oikean elämän realiteetteja. Maailmassa on muutakin kuin raha, esimerkiksi tunteita, elämyksiä - ja se perhe, jota pakoon Jussi oikeastaan alunperin lähti opiskelemaan Lontooseen ennen Annan tapaamista.

Julia on selvästi tullut kuolleeseen opettaja-äitiinsä. Hän on aina puolustanut vihreitä ja humaanisia arvoja isästään huolimatta. Julialla oli Suomessa mies, Pekka,  ja kaiken piti olla hyvin Kirkkonummen anoppilan sunnuntaipäivällisine ja lapsihaaveineen, mutta elämä heitti kapuloita rattaisiin, ja Juliakin pakeni vaikeuksia ulkomaille. Kirjassa hän on asettunut Thaimaahan vapaaehtoiseksi auttamaan  tsunamin tuhojen korjaamisessa.

Ansaksen perheenjäsenet ovat vierautuneet toisistaan, ja vääriä valintoja ruoditaan Thaimaassa. Tapani, Jussi ja Julia yrittävät löytää uudestaan edes jonkinlaisen yhteyden toisiinsa. Välillä se tuntuu olevan mahdotonta menneisyydessä tapahtuneiden asioiden vuoksi.

Kohti-romaani valittiin Finlandia-ehdokkaaksi romaanin ilmestymisvuonna 2007, ja se voitti Nuori Aleksis -palkinnon vuonna 2008. Itkosen kieltä on kiitelty kovasti, ja huomaan kyllä itsekin, että Itkosen kielikuvat ja tunteiden, muistojen ja maisemien maalailu on romaanin yksi tärkeimmistä aspekteista.

"Optimisti, Julia ajattelee, Pekkakin on optimisti. Hiljaisemmalla, suomalaisemmalla, astetta kyynisemmällä tavalla kuin Wes, mutta optimisti yhtä kaikki. Ahdistava ajatus: että hän muka, joka paikassa tarvitsisi viereensä jonkun, joka piristäisi häntä kuin pientä lasta.

Minä halusin rakastua. Ei, minä halusin rakastaa. Minä en pelännyt yksinäisyyttä mutta minä halusin rakastaa, rakastuin, rakastin. Ja Pekka oli painava, Pekka oli tosi: Pekka oli puoliksijuotuja jugurttitölkkejä ja hieltä haisevia lenkkivaatteita ja hammastahnajälkiä lavuaarissa. Pekka oli paino, vastapaino - kohdalta jossa Pekka makasi patja painui kuopalle.

Me kaksi vastaan maailma, mennä mukaan siihen kuplaan. Mennä mukaan siihen ihanaan kuplaan, laskea suoniinsa se huume: maata sängyllään ihan tavallisena iltana ja nähdä koko huone, koko maailma, koko tuleva elämänsä toisin. Julia muistaa, hän makaa sängyllä, Pekka makaa lattialla; Pekka aitajuoksijan asennossa retkottaa Torkkelinmäen kämpän lattialla ja haastaa hänet katseellaan."
Kuitenkin nyt tulee mutta. Olen yrittänyt lukea romaania joskus jo aikaisemmin, mutta pääsin vain puoleen väliin, kun tuskastuin ja luovutin. Tuhoaako Itkosen vahvuus, kielellä leikittely ja kuvailu, itsensä, jos sitä on liikaa? Mielestäni ehdottomasti kyllä. Romaani on pitkä, ja se kertoo vain muutamasta päivästä. Teoksen rakenne perustuu takaumiin ja ihan liian pitkiin kuvailujaksoihin.  Pidän kyllä siitä, että romaaneissa käytetään kuvailua, mutta niin kuin kaikessa, liika on liikaa. Jos yhtä biljardipeliä  pelataan kahdentoista sivun verran, raja on mielestäni ylitetty. Myöskään osa takaumista ei vie romaania eteenpäin, ja se tekee Kohti-romaanista hieman junnaavaa. 

Onko anteeksianto mahdollista? Voiko ihminen kääntää menneisyydelle selkänsä ja paeta uusiin maisemin? Mikä saa niinkin lujan yksikön kuin perheen hajoamaan? Mikä elämässä on loppujen lopuksi tärkeää? Onko aitoa lojaaliutta olemassa? Miten ihminen voi olla yksinäinen, vaikka hänellä olisi perhe? Näitä asioita Itkonen pyörittelee romaanissaan. Teemoiltaan teos onkin hyvä ja puhutteleva. Lukija pääsee kokemaan tunneskaalansa monia osia läpi, ja aihe on kaikille taatusti tuttu: perhe. Niitä vain on monenlaisia.

Suosittelisin kirjaa sellaisille lukijoille, joille nopearytmiset tapahtumat eivät ole pääasia vaan tunnelmat ja asioiden kuvailu. Lukijan on oltava tietyllä tapaa kärsivällinen, että hän saisi romaanista irti kaiken mahdollisen.

Teoksen lopussa Jussin muistellessa kuollutta äitiään Anneli sanoo jotain, joka mielestäni kiteyttää tämän romaanin ja antaa ajattelemisen aihetta. Rakkaus on tärkeintä siitä huolimatta, että välillä se on vain niin hemmetin vaikeaa.

"Mutta se mikä tekee kipeää ei ole kuolema, kipeää tekee rakkaus. Tekee kipeää rakastaa näin paljon ja lähteä silti. Rakastaa sinua. Rakastaa Juliaa. Monia muitakin ihmisiä. Rakastaa elämää. Rakkaus se on joka tekee kipeää. Mutta rakastaen minä silti mieluummin menen, rakastaen, rakastettuna."