torstai 22. toukokuuta 2014

Tony Dunderfelt: Tunnista temperamentit - väriä elämään ja itsetuntemukseen

Vinkkaaja: Petra
  • Sivumäärä: 185
  • Julkaisuvuosi: 2012
  • Sisältö: Kirjassa esitellään yksi tapa eritellä ihmisten erilaisia temperamentteja, jotka kuvaavat ihmisten tapoja reagoida asioihin. Kirjan tarkoitus on auttaa oivaltamaan miten ja miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat. Samalla temperamentteihin tutustumalla voi syventää itsetuntemusta ja oppia hyväksymään ihmisten erilaisuutta.

Psykologian kenttä on vuosien saatossa pyrkinyt kuvaamaan ihmisten erilaisia temperamentteja lukuisilla eri tavoilla. Tony Dunderfelt esittelee kirjassaan väreihin perustuvan kuvauksen, jossa temperamentit jaetaan neljään pääväriin kahden akselin mukaan: ekstroversio - introversio; hyväntahtoinen - voimakastahtoinen. Kirja sisältää lyhyen testin, jonka avulla voi itse testata mitkä värit ovat itsellä voimakkaampia kuin toiset.
Temperamentti on siis osa ihmisen kokonaispersoonallisuutta - vain yksi osa tai ulottuvuus, mutta silti se on tärkeä. Temperamentti antaa värin ja mausteen ihmisen toiminnalle, mutta se ei selitä kaikkea ihmiseen liittyvää.
---
Temperamentin avulla meille selviää vain, millä tavalla ihminen toimii poliisina tai opettajana: Pääosin rauhallisella tyylillä vai vilkkaasti? Paneutuen työssään yksityiskohtiin vai olemalla suurpiirteinen? Temperamentti kuvaa luonteenomaista tapaa ja tyyliä toimia, ei muuta. Silti temperamenttitietous on tärkeää, sillä juuri tämä tapa ja tyyli näkyy ja kuuluu ulospäin ja vaikuttaa merkittävästi siihen, miten muut näkevät tämän ihmisen.
Kirjassa esitellään monipuolisesti väriluokittelu sekä sen vivahteet. Suurin kirjan anti liittyy lukuihin, joissa kuvaillaan eri temperamenttityyppien kohtaamista ja vaikeissa tilanteissa huomioitavia seikkoja. Usein tällaisia ristiriitoja saattaa syntyä esimerkiksi työpaikoilla, joissa ihmiset eivät voi valita niitä, joiden kanssa ovat tekemisissä vaan kaikkien kanssa on pystyttävä työskentelemään. On hedelmällistä pohtia toisten (ja tietysti omaa) reagointityyliä. Omaa tyyliä voi oppia lieventämään ja mukauttamaan siten, että asioiden hoitaminen sujuu vähemmällä kitkalla. Itse ajattelen, että eri tyylit täydentävät toisiaan ja parhaita lopputuloksia saadaan, kun tiimissä on monenlaisia ihmisiä. Silloin toisten huomioiminen antaa tilaa erilaisuudelle.

Dunderfeltilla on todella hyvä kirjoitustyyli, jonka ansiosta kirja on samaan aikaan helppolukuinen ja ymmärrettävä, mutta kuitenkin perusteellinen ja selittävä. Kirjassa käydään läpi muun muassa kaikki aiheeseen liittyvät termit kuten mitä persoonallisuus tarkoittaa ja varoitetaan tekemästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä esimerkiksi naapurin temperamenttikategoriasta.

Kirja on looginen kokonaisuus ja oli hauska huomata, että suurinpiirtein sitä mukaan kun mieleeni nousi uusi kysymys aiheesta, seuraavassa luvussa tulikin jo vastaus siihen. Kirja on suhteellisen helppolukuinen, mitä edesauttaa selkeä ja monipuolinen taitto. Tekstiä elävöittämässä on infolaatikoina, erilaisia fontteja (maltillisesti kyllä), kuvioita ja listoja. Sitä oli suorastaan miellyttävä lukea! Myös asiasistältö oli esitetty mielenkiintoisella ja maanläheisellä tavalla, joten tämän kirjan lukee nopeasti.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka ovat joskus pohtineet mitä toisen ihmisen päässä oikein liikkuu ja ihmetelleet ihmisten erilaisia tyylejä reagoida ja hoitaa asioita.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Tuija Välipakka: Maailman vahvin tyttö

Vinkkaaja: Leena
Julkaisuvuosi: 2007
Sivumäärä: 278
Juoni:Aura on esikouluikäinen tyttö, jolla ei ole isää. Auralla on äiti, jota hän toisinaan pelkää. Lisäksi hänellä on Reetta, joka on melkein kuin sisko. Eräänä päivänä Aura karkaa esikoulusta ja päättää matkustaa yksin Jyväskylään. Reetta lähtee perään ennen kuin Auralle tapahtuu jotain pahaa, tai ennen kuin viranomaiset löytävät Auran.

6-vuotiaan lapsen näkökulmasta kirjoitettu romaani oli kerrassaan mielenkiintoinen kirja lukea. 6-vuotiaan Auran lisäksi omaa näkökulmaansa pääsi raottamaan myös teini-ikäinen Reetta. Kieli oli rehevää ja puhekielimäistä. Harvinaista kyllä, puhekielimäisyys ei tökkinyt tällä kertaa ollenkaan. Päinvastoin puhekieli sopi tähän kirjaan todella hyvin.

Itse aihe on rankka. 6-vuotias pelkää sitä, kun äidin kulmakorvat ovat koholla, ääni on korkea ja silmät kieppuvat. Lisäksi hän pelkää huostaanottoa, vaikkei oikein tiedäkään mitä se tarkoittaa. Aura joutuu ottamaan paljon vastuuta itsestään. Toinen suuri vastuunottaja on Reetta. Reetta joka käytännössä toimii Auran huoltajana. Reetta, jonka omat lapsuusvuodet ovat olleet todella rankkoja. Reetta, joka vihaa sossuja yli kaiken. Tämänpä takia itse on pärjättävä, tuli vastaan tilanne kuin tilanne.

Auran elämä koostuu itse kehitetyistä selviytymisstrategioista. Ihmiset, joiden nimessä on R-kirjain ovat hyviä ihmisiä. Maailmankaikkeus antoi merkkejä, jos asiat olivat hyviä jne.
Tippadippadei. Aura hypähtää ylös ja laulaa pikkuisen laulun. Aura nauraa tyhjälle rappukäytävälle. Aura on pikkuisen iloinen. Aurahan ei itke. Eikä kukaan tee kenellekään pahaa tahallaan, jos vahingossa tekee tai jos on metsä päässä, sitä ei lasketa. Niin että ollaanpas ajattelematta pahoja, ollaanpas muistelematta liikaa, Aura sanoi itselleen ja oli ihan reipas tyttö. Hän tarkisti, ettei sikarilaatikko ollut pudonnut housunkauluksesta. Ei ollut, siellä se matkusti piilossa ja turvassa sekin. Aura odotti vielä hetken, mutta kun maailmankaikkeus ei edelleenkään halunnut antaa kahta kolahdusta lisää, hän meni toisen kerroksen sijaan ulos. Siellä maailmankaikkeus antoi kolme rääkäisyä. Ensimmäinen rääkäisijä oli Ilo.

Kirjaa lukiessa, Aura ja myös Reetta saavat tuntemaan todella isoa myötätuntoa. Voi kunpa voisi mennä ja pelastaa kaikki tämän maailman Aurat ja Reetat. Samaan aikaan kirja antaa myös toivoa, heikoistakin olosuhteista voi ponnistaa ihan hyvin. Ja vaikka kirja kauhistuttaa ja hieman itkettääkin, niin Auran ajatusmaailma saa myös nauramaan ja hymyilemään. Tässä kirjassa on oivallisesti onnistuttu esittämään lasten sinne tänne hypähtelevät ajatusjuoksut.
Vasemmalle jää patsas, jossa miesjoukko kantaa tukkia ja kolme naista astelee onnenoksan kanssa suihkulähteen yllä. Oikealla törröttää liikennemerkki, joka kieltää. Aura pysähtyy merkin eteen ja kallistuu vinoon. Etpä ole kovin erikoinen, Aura sanoo merkille, etkö tiedä, että Suomessa on miljoona liikennemerkkiä ja joka toinen niistä on vinossa. Tämä luki lehdessä, ole hyvä ja tarkista, ellet usko. Oikaisisin sinut jos ehtisin, mutta minulla on kiire, hän sanoo ja juoksee eteenpäin. 
 Päällimmäiseksi ajatukseksi jää silti se, että voiko elämä tosissaan potkia päähän yhtä ihmistä niin paljon. Kuinka kaikki paha kertyykin samoille ihmisille. Mikä on päiväkodin ja koulun roolin. Pitäisikö Aurat ja Reetat huomata (no, pitäisi tietenkin), kuinka se tehtäisiin. Kuinka voitaisiin estää näin surulliset kohtalot.

Kirja päätyy kuitenkin hyvin. Tosin sekä Auran että Reetan tarina jää kesken. Epäselväksi jää, mitä tapahtuu vaikkapa seuraavana päivänä. Kirjan lopussa on kuitenkin positiivinen ja toiveikas vire.

Kenelle? Jokaisen ns. hyväosaisen ihmisen pitäisi lukea tämä. Tämä kirja kertoo sen, mitä elämä voi olla, jos ei ole saanut parhaita kortteja syntyessään. Jos olet töissä koulussa tai päiväkodissa, lue tämä. Jos satut olemaan sosiaalitoimistossa töissä, lue tämä ehdottomasti. Ja vaikket olisi mitään näistä edellisistä, on tämä kirja silti kirja, johon kannattaa tarttua. 

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimovic

Vinkkaaja: Tiina

Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 441
Juoni: Jalkapallohulluille suunnattu omaelämäkerrallinen kirja kertoo itseriittoisesta mutta hyvinkin taitavasta ja jalkapallomaailmassa tuittupäänä tunnetusta Zlatan Ibrahimovicista. Romaani raottaa Zlatanin vaiheikasta matkaa uhoavasta ongelmalapsesta aina maailman parhaaksi pelaajaksi.

Minä ja jalkapalloilijasta kertova kirja. Njääh. Vaiko sittenkin...? Päätin lukea kirjan, joka on melko
kaukana omista kiinnostuksenkohteistani. Vaikka pidän paljon urheilusta, teen sitä mieluummin itse kuin hurraan penkiltä muiden saavutuksia. Olin kuitenkin kuullut kuullut kirjasta paljon kehuja sekä teineiltä että aikuisilta. Päätin suhtautua kirjaan uteliaan rohkeasti, vaikkakin epäluulo pilkisteli uteliaisuuden takaa päättäväisesti. Näkökulmani kirjaan lukijana oli se, että jalkapallo ja siihen liitetty hullunmylly eivät juuri kiinnosta, mutta ihminen pelien takaa ajoi lukaisemaan teoksen.

Romaani kertoo kronologisessa järjestyksessä Zlatan Ibrahimovicin elämänvaiheet pikkupojasta aikuisikään asti. Ibrahimovic ei ollut edes lapsena muiden pompottelun kohde, vaan rankka lähiö, Rosengård, ja vaikeat kotiolot muokkasivat lapsesta kovan taistelijan ja uhoajan. Romaanin alku käsitteleekin Zlatanin rankkaa elämän alkua, jolloin pyörävarkaudet ja muut rajojen rikkomiset kuuluivat itsestään selvästi hänen elämäänsä, ja koulu hankki Zlatanille jopa oman henkilökohtaisen erityisopettajan. Ainoat vakaat asiat, jotka Zlatanin elämässä olivat ja joihin pystyi luottamaan, olivat pyöreä pallo, sillä kikkailu ja pelikentät.

Silti edes jalkapallo ei tuonut pelkästään lohtua, sillä peliin tarvitaan muitakin kuin vain yksi ihminen, ja ne muut ihmiset pystyvät tekemään pelaamisesta melko vaikeaa, jos haluavat. Ja junnuvuosina useampi kuin yksi vanhempi ja valmentaja halusi Zlatanin ulos. Hän ei sopeutunut ruotsalaiseen hyväkäytöksiseen joukkueeseen vaan teki sitä, miltä itsestä parhaimmalta tuntui: karjui vastustajille hävyttömyyksiä, jopa oman joukkueenjäsenille, tappeli ja varasteli. Mutta hänellä oli myös kova voitontahto, pelaamisen palo, taito ja päättäväisyys, jotka puuttuivat monilta muilta. Nämä ominaisuudet lopulta veivät hänet sinne, missä hän on nyt: maailman huipulla.

"Olen saanut selvitä yksin. Otan mieluusti haukkuja vastaan minua vihaavalta valmentajalta, jos saan peliaikaa koska olen hänen mielestään riittävän hyvä. Parempi sekin kuin valmentaja, jonka kanssa olen ystävä ja saan peliaikaa koska se pitää minusta.
 
En tarvitse mitään paijausta, menen vain hämilleni siitä. Haluan pelata jalkapalloa, en muuta. "
 
Kirja käsittelee paljon Zlatanin siirtoja eri joukkueisiin, yksittäisten pelien kuvailua, vahvoja tunteita ja Zlatanin itsepäisyyttä ja tapaa ajatella eri tavoin. Erilaisuus onkin teoksen teema, johon Ibrahimovic palaa uudestaan ja uudestaan. Pelaamisen alkuajoista häntä on monesti pidetty erilaisena liian voimakkaine tunteiden purkauksineen ja sitä kautta vääränälaisena ihmisenä joukkueeseen, ja se on jättänyt jälkensä. Vaikka asia olisikin voinut painaa Zlatanin kyyryyn, hän on nostanut leukansa entistä enemmän ylöspäin ja tekee niin kuin haluaa.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti niille, jotka pitävät jalkapallosta. Mutta entäs me antijalkapallofanit? Odotin saavani enemmän tietoa Zlatanin perheestä ja muiden asioiden kuvailua kuin vain jalkapallon. Erehdyin. Toki kirja on kirjoitettu siten, että päähuomio on jalkapallossa, mutta itsestäni tuntuu oudolta, että Zlatan kuvailee enemmän yksittäisten pelien kulkua kuin esimerkiksi poikansa vakavaa sairastumista ja leikkausta. Täytyy myöntää, että oli vaikea lukea romaania loppuun. Lukijana harmittaa paljon myös kirjan oikoluenta: se on tehty hutiloiden, ja välillä virheet vievät huomion pois olennaisesta.

Se, mikä tekee kirjasta kuitenkin lukemisen arvoisen, on mielenkiintoinen päähenkilö. Hänen antinsa varsinkin lapsille ja teineille, jotka kamppailevat erilaisuuden kanssa, on se, että koskaan ei saa luovuttaa, ja muiden edessä matelulla ei saavuta mitään, vaikka ei sopeutuisikaan yhteisöön, koska on itse kasvanut eri olosuhteissa. Pitää olla rohkeasti sitä, mitä on, niin asiat suttaantuvat. "Mies voi lähteä pois Rosengårdista, mutta Rosengård ei miehestä." Näinhän se on.