perjantai 26. kesäkuuta 2015

Anne te Velde-Luoma: Kaaoksen kesyttäjä

Vinkkaaja: Petra
  • Julkaisuvuosi: 2010
  • Sivumäärä: 143
  • Juoni: Kirjassa professional organizer -koulutuksen Hollannissa saanut te Velde-Luoma antaa konkreettisia neuvoja siihen, miten omaa elämää järjestämällä saa enemmän aikaa tärkeille ja rakastamilleen asioille.


Anne te Velde-Luoman kirja kaaoksen kesyttämisestä on ajankohtainen. Tuntuu siltä, että ihmiset etsivät yhä enemmän keinoja päästä eroon tavarasta ja siten keventää elämäänsä. Jo asumisneliöiden hinta saa monet miettimään missä määrin tavaroiden säilyttäminen on järkevää. Tavaramäärien hallinnointiin kuluu suuret määrät aikaa ja erengiaa.
Valtaosa asiakkaistani kokee omistamansa tavaramäärät ja hoitamista odottavat tehtävät suurena painolastina. Monet velvollisuudentuntoiset ihmiset saattavat kieltäytyä miellyttävistäkin tapaamisista ja mukavista menoista, koska lehtikasat odottavat läpikäymistä, kaapit olisi raivattava ja kaikenlaisia paperitöitä pitäisi tehdä. Elämänilo, keveys, spontaanius ja joustavuus ovat kadoksissa. Mitä kevyempi taakka, sen ketterämmin väistät ja muutat suuntaa eli pystyt sopeutumaan uuteen tilanteeseen, kun se sitä vaatii.
Tavaroiden vähentäminen ei kuitenkaan aina ole helppoa. Kirjan ensimmäisissä luvuissa käydään läpi tavaroiden vähentämiseen liittyviä tunteita ja vaikeuksia. Te Velde-Luomalla on niihin monia käytännöllisiä vinkkejä ja ohjeita, joiden toteuttaminen askel askeleelta ei vaikutakaan enää kovin vaikealta.

Kirjassa ei tyydytä laittamaan pelkästään tavaroita järjestykseen. Huutia saavat myös paperit, sähköiset dokumentit ja sähköposti. Ajankäyttö käydään perusteellisesti läpi, jotta vuorokauden 24 tuntia tulisivat jatkossa käytettyä juuri niihin "oikeisiin" ja tärkeisiin asioihin. Kirjan lopussa on vielä luku päätöksenteosta ja valinnanmahdollisuuksien rajaamisesta. Ja kaikki tämä hyvin kompaktissa muodossa. Näillä vinkeillä elämänsä tosiaan saisi aika hyvään järjestykseen!

Plussaa kirjassa on selkeä ja helppolukuinen ulkoasu. Tekstiä elävöittämään on käytetty lainauksia ja listoja. Jokaisella luvulla on oma värinsä, jota käytetään marginaaleissa ja otsikoissa. Fontti on selkeää ja kirjaa on kaikin tavoin ilo lukea.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka kokevat järjestyksen pitämisen hankalaksi, sillä tämä kirja on erittäin motivoiva ja innostava.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Stig Saeterbakken: Läpi yön

Vinkkaaja: Tiina

Ilmestymisvuosi: 2012
Sivumäärä: 268
Juoni: Norjalaisen hammaslääkäri Karl Meyerin poika kuolee oman käden kautta ajettuaan autolla
humalassa rekkaa päin, ja tragedia pakottaa varsinkin perheen isän miettimään, miksi oma poika päätyy noin synkkään ratkaisuun. Mies punnitsee jo tekemiään ratkaisuja ja niiden mielekkyyttä, mutta tämä ei kuitenkaan riitä. Meyer lähtee Itä-Eurooppaan arvoituksia huokuvalle retkelle, jonka tarkoitus on löytää vastauksia kysymyksiin, joihin ei välttämättä ole ratkaisua.

Läpi yön on psykologinen trilleri, joka loppua kohti alkaa sekoittaa kauhunsekaista satufantasiaa realismiin.  Kirjan puoleen väliin saakka teos keskittyy enimmäkseen realistisesti Meyerin perhe-elämän takaumiin  ja avioliiton ulkopuoliseen suhteen kehittymiseen, joka loppujen lopuksi johtaa pariskunnan eroon. Pojan kuolema kuitenkin laittaa kaiken hyrsky myrskyn isän pään sisällä, ja hän miettii ratkaisujensa mielekkyyttä.

Kun ajatuksen ovat jo tarpeeksi sekaisin, Meyer kulee kerrottavan Slovakiassa sijasitsevasta kummallisesta talosta, jossa ihminen joko selviää kohdattuaan omat demoninsa tai tuhoutuu, jos ei pysty niitä käsittelemään.

"Muistaakseni oli saman päivän ilta, kun Boris kertoi minulle salaperäisestä talosta jossain päin Slovakiaa, hän ei tiennyt missä, jossa ottamalla yhteyttä oikeisiin henkilöihin ja maksamalla riittävän summan rahaa, arvatenkin huimaavan suuren, sai avaimen sekä lapulla osoitteen ja ajankohdan, tarkan kellonlyömän ja päivämäärän, jolloin - jos meni taloon juuri silloin - kohtasi elämänsä pahimmat pelot. Oli ihmisiä, jatkui Boris, jotka väittivät käyneensä talossa ja tulleensa ulos kevein mielin, parantuneina kaikesta, mikä oli painanut heitä, hilpeinä ja iloisina, eikä heidän ruumistaan ahdistanut enää mikään. Toiset, hän sanoi, olivat palanneet kasvot rumina ja vääristyneinä, niin että heidän läheisilläänkin oli vaikeuksia tunnistaa heitä. Erään iho oli aiva harmaa ja nenä siirtynyt poskelle, eikä mies sanonut enä sanaakaan kenellekään, sulkeutui asuntonsa yhteen huoneeseen ja jäi sinne, kunnes kuoli vain vain pari viikkoa myöhemmin. Eräs toinen oli kuulemma mennyt talosta suoraan rautatielle ja heittäytynyt tavarajunan eteen, joka oli katkaissut hänen kaulansa."   

Hammaslääkäri pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja hyppää oman mielensä syövereihin. Slovakian reissu on jo selkeää satufantasiaa.

Romaanin perimmäisenä ideana lienee selviytymiskamppailu ehkä elämän pahimman tragedian keskellä: oman lapsen kuoleman. Meyer pohtii paljon omaa suhdettaan poikaansa, vielä elossa olevaan tyttäreensä ja ex-vaimoonsa ja rakkauttaan heitä kohtaan. Teemana on myös ihmismieli ja se, miten se rakentaa maailmasta aiva omat sääntönsä ja tulkintansa.

Tartuin kirjaan into piukkana, koska genre on itselle mieluista ja juonen salaperäisyys sai mielikuvituksen laukkaamaan. Mutta voihan pettymys! Lukijana Meyerin itsekkäät päätöksen häiritsevät ja raivostuttivat, en saanut luotua tapahtumien välille aina tolkkua - jonkunlainen koheesio puuttui -  ja henkilöhahmot jäivät etäisiksi ja yksioikoisiksi. Kirjan luettuani kohautin olkapäitäni ja totesin, ettei teoksesta jäänyt kovinkaan vaikuttavaa muistijälkeä. Hieno idea, mutta toteutus ei jostain syystä toiminut.

Suosittelen kirjaa lukijoille, jotka osaavat heittäytyä realismin toiselle puolelle ja joita suhteellisen hankalasti toteutettu monikerroksisuus kiehtoo. Kannattaa lukea kirjaa myös ajankohtana, jona keskittyminen ei hajoile eri suuntiin.        

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Isaac Asimov: Nemesis

Vinkkaaja: Leena
  • Julkaisuvuosi:1989 (suomeksi 1992)
  • Sivumäärä:417
  • Juoni:Eletään vuoden 2220 jälkeistä aikaa. Maa on ylikansoitettu, samoin sen avaruussiirtokunnat. Rotor-siirtokunta löytää tuntemattoman taivaankappaleen, tähden, jolle annetaan nimi Nemesis. Löydöstä ei kuitenkaan kerrota muille siirtokunnille, saati Maan väelle. Rotor oli lisäksi kehittänyt hyperassistentin, jonka avulla avaruudessa pystyi matkaamaan kohtuullisessa ajassa. Hyperassistentin avulla Rotor matkaakin Nemesiksen lähelle ja perustaa lisäksi pienen siirtokunnan Erythroon, Maan kaltaiselle planeetalle, jossa on kuitenkin jotakin omituista. Samaan aikaan Maassa yritetään kehittää epätoivoisesti Hyperavaruuslentoa, jotta Maapallon asukkaat ehtisivät tuhoutumisen alta pois.

Isaac Asimov on yksi tunnetuimpia Scifi-kirjailijoita. Asimovin Säätiö-sarja sekä robotiikkaan liittyvät romaanit ovat vanhoja, mutta tunnettuja. Nemesis on Asimovin viimeisimpiä romaaneja (Asimov kuoli verensiirrosta saamaansa AIDSin aiheuttamiin komplikaatioihin 1992) ja luulisin, ettei kyseessä ole Asimovin parhaisiin kuuluva romaani. Tai sitten Säätiö-sarjan kehuminen on ollut ylimitoitettua. Itselleni tämä oli ensimmäinen Asimovin kirja ja pidin Asimovin tavasta kirjoittaa. Vaikeat asiat saatiin kuulostamaan helpommalta ja yltiöteoreettisiin pohdintoihin ei päädytty.

Maapallon tuleva tuhoutuminen on hyvin yleinen teema Scifissä. Tässäkin kirjassa Maa on ylikansoitettu ja pahasti saastunut. Tämän lisäksi vielä Nemesiksen rata uhkaa Maata.
Marlene sanoi: "Näytät siltä kuin ajattelisit, että se olisi paljon pahempaa kuin miltä saat sen kuulostamaan. Mitä se haittaisi jos Nemesis panisi Aurinkokunnan värisemään vähän enemmän  - jos se kerran asettuu taas jälkeenpäin?"
"Niin, mutta asettuuko se täsmälleen samaan paikkaan? Siinä pulma. Jos Maan tasapainoasema on hiukan toinen -  hiukan kauempana Auringosta, hiukan lähempänä, jos sen kiertorata on hiukan epäkeskisempi tai sen akseli hiukan enemmän tai vähemmän kalteva - miten se vaikuttaa Maan ilmastoon? Pienikin muutos voi tehdä siitä asumiskelvottoman."
Nemesiksessä on rinnakkain kaksi tarinaa. Tarina Marlenesta, joka päätyy asumaan Erythroon. Marlene on erikoinen lapsi, joka pystyy kommunikoimaan Erythron (tai sen eliöiden) kanssa. Toisessa tarinassa ollaan Maassa, jossa kehitetään hyperavaruuslentoa. Maassa päähenkilönä on Marlenen isä.

Kirjan tapahtumat etenevät kivasti, mutta reilut 400 sivua on ehkä hieman ylimitoitettu mitta. Asiat olisi voinut tiivistääkin. Lisäksi loppu oli hieman pliisu. Kirjailijan usko ihmiskunnan järkevyyteen on ehkä liian suuri, jonka takia kirjan  loppuratkaisu ei tuntunut todenmukaiselta.

Kenelle? Scifin harrastajille. Kävisi myös ensimmäiseksi scifi-kirjaksi.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Roope Lipasti: Perunkirjoitus

Vinkkaaja: Petra
  • Julkaisuvuosi: 2013
  • Sivumäärä: 288
  • Juoni: Janne ja Teemu, nelikymppiset veljekset, matkustavat isoäitinsä miehen, Jalmarin, perunkirjoitukseen toiselle puolelle Suomea. Mukanaan heillä on Jalmarin uurna ja odotus miljoonaperinnöstä. Veljekset eivät ole pitäneet yhteyttä, joten yhteisellä automatkalla ehditään käydä läpi niin lapsuuden traumat kuin nykyisetkin elämäntilanteet.
Kuvan siili ei liity tarinaan

Kirjoittelin tänne Kirjakompassiin viime vuoden tammikuussa arvostelun Roope Lipastin edellisestä kirjasta Rajanaapuri. Kehuin sen silloin taivaisiin, mitä selvästi ei olisi pitänyt tehdä, sillä nyt en tiedä mitä sanoja käyttäisin kertomaan että Perunkirjoitus oli vielä parempi.

Jos mahdollista, Perunkirjoitus on mielestäni ehjempi ja monipuolisempi kuin Rajanaapuri. Tässä kirjassa ei tullut tylsää hetkeä, sillä tarina piti mielenkiintoni hyvin yllä. Sinänsä lähtötilanne oli haastava: koko kirja käsittelee vain yhtä automatkaa ja on aika vaikeaa kirjoittaa lähes kolmesataa sivua yhdestä automatkasta. Lipastilta se kuitenkin onnistui todella hyvin. Toki kirja ei sinänsä kertonut pelkästään ajomatkasta, sillä paljon muisteltiin myös poikien lapsuutta ja nuoruutta sekä Jalmarin elämää.

Lipastin teksti on humoristista, mutta kirjassa käsiteltiin Teemun ja Jannen suhdetta myös syvemmällä tasolla ja veljekset selvittelevät monia kipeitä asioita. Näiden tunnelmien vaihtelu teki kirjasta niin hyvän. Kumpikaan päähenkilöistä ei ollut erityisen sympaattinen, mutta he olivat silti kovin inhimillisiä. Arvoituksellisuus säilyi kirjan loppuun asti ja yllätyksiä tuli vielä kirjan viimeisillä sivuilla.

Lipastin kirjoitustyyli on loistava: yllätyksellinen ja oivaltava.
Janne on aina osannut kääntää asiat edukseen. Lapsena se tapahtui huutamalla ja vaatimalla, yksinkertaisesti varastamalla huomio. Ei hienotunteisesti niin kuin taitava jalokivivaras vaan pikemminkin niin kuin sekakäyttäjä, rähjäämällä ja uhkaamalla tehdä itselleen pahaa, jos häntä ei heti ryhdyttäisi paapomaan ja kehumaan.
Ja aina äiti ryhtyi. Kerran päivässä Janne sai jonkinlaisen raivokohtauksen, joka liittyi johonkin sellaiseen, että joku oli sanonut hänelle yhden poikkipuolisen sanan, kuten että viitsisitkö laittaa takkisi naulakkoon. Hän ei kestänyt minkäänlaista itseensä kohdistuvaa arvostelua vaan käänsi sen aina niin, että vika oli muissa. Jos hän jäi kiinni käsi piparipurkilla, se oli piparipurkin syy. Ja koska äiti ei jaksanut tapella Jannen kanssa, hänkin päätyi syyttämään purkkia. Meidän keittiönkaapissa oli ylivoimaisesti Suomen syyllisin piparipurkki.
Kenelle? Hauskasta ja oivaltavasta tekstistä pitäville ja kipeistä sisarussuhteista kiinnostuneille. Hyvä tarina, joka tempaa mukaansa!