sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Vinkkaaja: Leena
  • Julkaisuvuosi: 2013
  • Sivumäärä: 337
  • Juoni: Eletään vuoden 2013 Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa. Kaikki riippuvuutta aiheuttava on kielletty ja yksi näistä kielletyistä aineista on chili. Kaikissa muodoissaan. Mielihyvä miehille haluttiin kuitenkin taata ja tämänpä takia oli ns. jalostettu eloi. Hymyilevä, nöyrä ja itseään tyrkyttävä nainen. Oikeastaan eloit olivat ainoa yhteiskunnan haluama naistyyppi. Tyyppillisin miestyyppi oli sen sijaan masko, joka oli maskuliininen johtajahahmo. Muut ns. välimuodot olivata yhteiskunnan kannalta ikäviä ja senpä takia heidän lisääntymistään ei suosittu. Kirjan päähenkilö on Vanna/Vera (r-kirjaimet oli varattu maskojen nimiin, senpä takia Veran nimi oli muutettu Vannaksi hänen muutettuaan lapsena takaisin Suomeen), jonka elämää seurataan useammalla tavalla.
Olen pyrkinyt lukemaan Sinisalon kirjat aina, kun niitä on tullut vastaan. Tämä on sikäli hassua, että tähän asti en ole oikein tykännyt yhdestäkään Sinisalon kirjasta. Periaatteessa kirjat ovat olleet hyviä, mutta sitten jossain vaiheessa mukaan tulee jonkinlainen fantasiamainen tai yliluonnollinen ilmiö. Auringon ydin sisälsi myös hieman tällaista ilmiötä, mutta se pysyi kohtuullisessa määrässä. Asiat pystyi hyväksymään järjellä.

Tämä dystopia vei minut mukanaan ehkä eniten siksi, että tällainen tulevaisuuden kuva voisi olla periaatteessa mahdollinen (vaikkakin kirjassa se on nykyisyys, joka on historiasta johtuen hyvin erilainen kuin meidän nykyisyys). Halutunlaisen ihmistyypin luominen ei olisi mahdotonta. Geeneistä tiedetään jo paljon ja vaikuttamalla luonnonvalintaan voidaan karsia ns. epäkelvot yksilöt pois. Sinisalo oli jalostanut kirjassaan eloit (hymyilevät tyhjäpäät, joiden suurin tehtävä oli miellyttää miestä ja huolehtia kodista), morlokit (ne naiset, jotka eivät ole eloisia. Lisääntymiskyvyttömät työläiset), maskut (maskuliiniset miehet, jotka huolehtivat perheen toimeentulosta ja joiden tehtävä oli lähinnä toteuttaa omia viettejään) sekä miinusmiehet (ei-maskuliiniset miehet, joita ei kirjasa edes pahemmin esitelty. Yhteiskunnan hylkiöitä joka tapauksessa).

Kirjan päähenkilö Vanna on merkitty eloiseksi ja fiksu isoäiti on kasvattanut hänestä naisen, joka pystyi esittämään eloisea. Todellisuudessa Vanna oli kuitenkin morlokki.  Vannan sisar Manna katoaa ja Vanna pyrkii selvittämään Mannan kohtalon. Vanna diilaa myös chiliä (erittäin kielletty aine) ja on itse jäänyt koukkuu tähän paheelliseen aineeseen. Tarina etenee eri kertojien kautta ja suuressa osassa ovat Vannan/Veran kirjeet kadonneelle siskolleen. Väliin on siroteltu hyväksyttyä kirjallisuutta (kuten katkelma teoksesta Emansipatsioni ja miehinen siitinelo (Valtion kustannus, 1956)) ja esimerkiksi Maamme-laulu uusin sanoin.
On maamme köyhä, siksi jää,
jos kultaa kaivannet.
Sen vieras kyllä hylkäjää,
mut meille kallein maa on tää,
sen salot, saaret mantereet,
ne meist on kultaiset.

Tääll´olo meil on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon,
maa isänmaa se meillä on.
Mi maailmass on armaampaa
ja mikä kalliimpaa?

Jos loistoon meitä saatettais
vaikk´ kultapilvihin,
mis itkien ei huoattais,
vaan tärkein riemun sielu sais,
ois tähän köyhään kotihin
halumme kuitenkin.
Sinisalon maalailema Suomi on hyvin epäteknologinen. Maassa on yksi tietokone (sekin suojattu erittäin hyvin säteilyn takia), mutta ihmisten korviin on kantautunut kuitenkin huhuja muusta maailmasta
Jossain vaiheessa mainitsit myös rakkaat kirjasi, et voi ikinä jättää niitä, mutta olen kuullut rappiodemokraattisten maiden ihmeistä, mukana kannettavista pienen pienistä koneista, joista jokainen voi kätkeä sisuksiinsa tuhat kirjaa, tuhat kirjaa, joiden tieto on päiväntuoretta, olen kuullut tarinoita tietoverkoista, joista saa vastauksen mihin tahansa itseään askarruttavaan kysymykseen napin painalluksella.
Kenelle? Tämä oli sen verran hyvä kirja, että voisinpa suositella tätä melkein kenelle tahansa. Määrittelen tämän scifiksi, mutta todellisuudessa se on sitä hyvin vähän. Eniten tämä on dystopiaa. Ja dystopiaa olisi hyvä kenen tahansa lukea, jotta tulisi ravisteltua omia totena pitämiään näkökulmia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.