perjantai 17. heinäkuuta 2015

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa

Vinkkaaja: Petra
  • Sivumäärä: 302
  • Julkaisuvuosi: 2013
  • Juoni: Yhdeksänkymppiset mummelit seikkailevat Helsinkiin sijoittuvassa romaanissa, jossa ajetaan paljon raitiovaunuilla ja selvitetään siinä sivussa palvelutalo Ehtoolehdon johtoportaan hämärähommia.


Lindgrenin trilogiaksi kasvaneen kirjasarjan ensimmäisessä osassa ihanat Siiri, Irma ja Anna-Liisa sekä muut Ehtoolehdon asukkaat elävät tavallista arkeaan, kun palvelutalossa alkaa tapahtua kummia. Tapahtumien selvittäminen ei ole ihan niin yksinkertaista, jos sattuu pyörtyilemään jännittävissä tilanteissa ja unohtelee mitä oltiinkaan tekemässä kuten Siiri, jonka näkökulmasta tarinaa kerrotaan.

Ajoittain hyvinkin tragikoominen tarina on tavallaan aika kevyttä luettavaa. Esimerkiksi tälle yhdyssanojen osien itsenäistymiselle nauroin vedet silmissä:
"[Kirje] Hämeenlinnasta? Kutsutaanko sinut sinne vankilaan?" Irma sanoi iloisesti, mutta Anna-Liisa korjasi, että nykyään Hämeen linna oli museo.
"Kaksi eri sanaa, Hämeen linna, siis ensimmäinen sana genetiivissä."
"Mitä sinä höpiset? Siinä samassa muodossahan se on yhdyssanassakin, Hämeenlinna. Onko tämä joku uudistus, että yhdyssanojen osat itsenäistyvät? Niin kuin Ahvenan maa ja Kata lonia? Tuleeko niihinkin tauko keskelle?"
"Kyllä sinä olet hullu, Irma. Mutta on totta, että ihmisten kyky tunnistaa yhdyssanoja on dramaattisesti heikentynyt."
Fiksu huumori ei kuitenkaan peittänyt alleen sitä, että kirjassa käsiteltiin ihan vakaviakin asioita. Vanhuus ja palvelukotiasuminen olivat tietysti keskeisiä aiheita, mutta itseäni koskettivat kohdat vanhuuden medikalisoitumisesta eli siitä miten kohtuullisen terveillekin vanhuksille syötetään ties mitä lääkkeitä ja ehdotetaan isoja leikkaushoitoja. Se on varmasti monessa paikassa arkea. Kirja ottaa vaivihkaa kantaa siihen, että kaikki elämä päättyy lopulta kuolemaan (mikä on aivan luonnollista ja edessä jokaisella), kun Siiri kieltäytyy sydäntahdistimesta, joka auttaisi pyörtyilyyn.

Harvemmin tulee myöskään ajatelleeksi sitä, että jos tosiaan elää yli 90-vuotiaaksi, suurin osa omasta ikäluokasta (ja nuoremmistakin) on kuollut. Siiri tuntee itsensä aika yksinäiseksi, mikä on valitettavasti monelle vanhukselle arkea sekin. Vaikka kirjassa Ehtoolehdon johto on mitä on, sen tyyppinen palvelutalo, jossa jokaisella on oma yksiö ja paljon mahdollisuuksia yhteiseen tekemiseen, kuulostaa kyllä mukavalta paikalta asua. Ja erityisesti palvelutalo Munkkiniemessä, josta pääsee raitiovaunulla suhailemaan ympäri Helsingin ratikkareittejä. :)

Kuolema Ehtoolehdossa on loistavaa kesälukemista ja fiksua huumoria sekä antaa sopivasti ajattelemisen aihetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.