sunnuntai 2. elokuuta 2015

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Vinkkaaja: Tiina

Ilmestysmisvuosi: 2012
Sivumäärä: 447
Juoni: Pasasen miesvoittoinen miniperhe on täällä taas! Antti-isä on saanut omaan välillä vähän
vinksahtaneeseen tapaansa arjen rullaamaan ihan mukavasti eteenpäin, eikä tarvitse enää olla koko ajan huolissaan, osaako hän pitää nyt viisivuotiaan Paavon hengissä mielenterveysongelmaisen äidin ollessa vain puoliksi mukana lapsen elämässä. Elämä koostuu lihapullista, päiväkodista, kumisaappaista ja Paavon hauskoista pohdinnoista ja letkautuksista. Tarhapäivä on jatkoa Yösyöttö-teokselle.

Antti ja Paavo ovat edelleen paljon tekemisissä aikoinaan lasten leikkikentällä tutuiksi tulleiden Ennin ja tämän lapsen Tertun kanssa, Sitten Enni joutuu pahaan onnettomuuteen, ja Terttu-minityranni astelee Pasasen miesresidenssiin pitämään kuria. Ei ole tietoa, milloin tyttö pääsee takaisin kotiinsa tai selviääkö Enni ylipäätään, ja Antilla ja Paavolla menee sormi suuhun, kun huushollia pyörittävätkin yhtäkkiä barbiet, korvakorut, oikeansävyiset vaatteet ja tyttöjen lääkkeet. Antti ja Paavo yrittävät parhaansa, mutta kun välillä on vain liian vaikeaa.

Olen lukenut aiemmin ensimmäisen osan Yösyötön, mutta jostain syystä en päässyt silloin juurikaan kirjan makuun. Teos on ihan ok, mutta ei vain jotenkin natsannut - muiden lukuisista kehuvista kommenteista huolimatta. Tarhapäivä kuitenkin kuitenkin natsasi! Kirjaa lukiessa sai vuoroin höröttää ääneen ja vuoroin vollottaa. Iso plussa tulee kirjailijan kielellisistä ansioista. Vaikka tapahtumat sinänsä ovat vakavia, kirjailijan ote tapahtumiin on koominen ja humoristinen. Kirjassa on paljon arjen kommelluksia, ja se tekeekin siitä niin nautittavan ja hauskan. Kun Pasasen Antti menee kahden pienen lapsen kanssa kauppaan, ei sekään reissu voi välttyä draamalta.

"Infossa seisovan naisen ilme oli venähtänyt.
- Anteeks mitä?
- Tyttö löytyi. Poika katosi.
Nainen tuijotti Terttua. Katselin ympärilleni, mutta Paavoa ei näkynyt missään. - Se poika, joka oli äsken tässä. Sininen haalari, jossa on vihreät hihat. Paavo, viisi vuotta.
- Viisi vuotta ja kaksi kuukautta, Terttu mutisi.
Nainen nosti hitaasti puhelimen. - Tyttö on siis... tässsä. Poika ei?
- Se tyttö, jota ne vartijat etsii. Jatketaan etsimistä, mutta vaihdetaan sukupuolta.
Naiset vilkaisivat toisiinsa. Yksi myyjä tuijotti suu auki, lottokuponki kädessä. Terttu istahti jakojen juureen lattialle ja kaivoi pussistaan ransalaisen.
- -  Paavon kohdalla en tiennyt, olisinko ollut eniten peloissani, raivoissani, kauhuissani, vihainen vai pettynyt. Tilanne oli jo niin absurdi, että kaksi marketin vartijaa tuli paikan päälle tarkistamaan, mitä oikeastaan piti etsiä. Tyttöä vai poikaa?
Nostin Tertun kärryyn ja lähdin itsekin etsimään. Jossain vaiheessa iskin sulaneen jätskipakkauksen myyjälle ja sanoin, että tuo kaiketi täytyy heittää roskiin. Kävin taas läpi leipätiskit, einekset, maidot ja lihat. Yritin ajatella kuin Paavo. Oliko se mennyt hakemaan lisää sipsejä, koska oli syönyt melkein koko pussin Terttua odotellessaan, vai lähtenyt hakemaan janoonsa limsaa, etsimään vessaa, vaihtamaan kypärämyssyä toisenlaiseen? Yhdestä asiasta olin satavarma. Se ei taatusti ollut lähtenyt marketista ulos, koska pelkäsi parkkipaikan autoja.
Terttu seisoi kärryssä hiljaa ja katseli ympärilleen. Käänsin kärryt leluosastolle, sitten kävin läpi kaiken, mitä Paavon saattoi tehdä mieli. Dvd-elokuvia, kalastustarvikkeita, kiipeilytarvikkeita, liimaa, teippiä, nauloja, työkaluja.
Äkkiä kaupassa kaikui kuulutus: "Viiden vuoden ja kahden kuukauden ikäisen Paavon isä on kadonnut. Paavo odottelee isäänsä infotiskillä."
Minäkö olin kadonnut?" 

Ota kirja luettavaksesi, jos nautit huumorista ja pikkulapsiarjen pyörittämisen seuraamisesta, Romantiikkaakaan ei puutu, mutta tosin sekään ei mene Pasasen perheessä ihan oppikirjojen mukaan. Kirjasta tekee erilaisen myös se, että näkökulma on isän.

  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.